lauantai 19. lokakuuta 2013

Etenee, etenee

Nythän on niin, että KyJy-aikaa on kohta puoliin jäljellä 2 kuukautta. Tavoilleni uskollisena olen tämänkin tempauksen kanssa edennyt varsin tahmeasti, mutta vielä en ole luovuttamassa. En ainakaan ennen kuin tempaustöihin kuuluvat joululahjat ovat valmiit ja niitähän vielä riittää. Viime sunnuntaina saan valmiiksi yhden työn, KyJy #6.

 
Tästä kuvasta ei nyt oikein selvää saa, mutta malli ei oikein ollut yhteistyöhaluinen. Sukat sen sijaan kelpasivat. KyJy #6 oli siis ukkokullan sukat, lankana iankaikkisen vanha Nalle Color, jota kului noin 100g. Harmi, ettei tätä(kään) lankaa enää ole saatavilla.
 
Seuraava KyJy valmistui pakon sanelemana torstaina, sillä kyseessä oli isäni syntymäpäivälahja ja synttärit olivat perjantaina.

 
Näissäkin lankana hyvin marinoitua vanhaa Novitaa, 7 Veikkaa tällä kertaa. Nämä sukat olivat numerolla 20 aloitettu KyJy-työ.
 
Valmiina on nyt siis 9/20 työtä. Jäljellä olevat ovat kaikki vaatimattomia töitä: 2 tilkkupeittoa, ukkokullan pusero,  pusero itselle, yksi tunika, yksi mekko... on siellä onneksi yksi vauvanhaalari ja parit sukatkin vielä (tosin toiset niistä kirjoneulepolvarit). Joten lopputulos tulee varmaankin olemaan loistava.
 

lauantai 12. lokakuuta 2013

KyJy #12 ja pinaattitunika pikana

Mitä syntyy, kun otetaan vajaa 5 kerää Novitan Puroa ja 5mm pyöröpuikot? No, näppärä neuloja saa aikaiseksi vaikkapa pykälää liian pienen lämmikkeen itselleen.

Löysin taannoin Miljoonia silmukoita -blogista mukavan näköisen Puro-lämmikkeen ja otin sen KyJy-listalleni mukaan. Siinä paniikissa, kun yritin saada loput 12 aloitusta kasaan kolmessa päivässä, olin vahingossa aloittanut työn 5mm pyöröillä. Puikkokoko olisi pitänyt olla 6mm. Malli oli kiva neuloa ja näytti myös kivalta enkä sitten sovitellut sitä päälle ennen kuin siinä vaiheessa, kun arvelin pituuden alkavan pikku hiljaa riittää. Silloin valkeni myös karu totuus: tästä tulee meikäläiselle aito nakinkuori. Tässä syksyn mittaan kertyneet lisäkilot eivät myöskään asiaa auttaneet, mutta liian pienihän tuo olisi muutenkin. Katsokaa ja kauhistukaa.


 

Pahoittelen jälleen kerran myös kuvien laatua; hyvästä kamerasta huolimatta kuvat ovat vinoja ja huonoja, kun ei tuo kuvausassari jaksa paneutua. No, anyway, tällainen kintsake tästä siis tuli. Toivottavasti tämä löytää kodin jonkun pykälään pienemmän ihmisen luota. Malli on tosi kiva ja teen kyllä joskus itselleni uuden, niillä 6mm puikoilla.

Mutta sitten hieman onnistuneempi tuotos! Minunkin 200 km pituisella to do-listallani on jo hyvän aikaa keikkunut pinaattitunika. Ei vain ole ollut sopivaa väliä sen tekemiselle. Tuossa päivänä muutamana sitten Novitan Neulomossa eräs neuloja pohti, mitä voisi pyytää itselleen sopimattomista tunikoista, hänkun oli niitä neulonut oikein kaksin kappalein eikä kumpikaan itselle sopinut. Minäpä päädyin sitten toisen niistä ostamaan eikä aikaakaan, kun minulla oli pinaatti valmiina =D


Tykkään kovasti! Väri on juuri passeli. Kiitokset vielä Neulomon Tossulle!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pieni ja vaaleanpunainen

Syrjähyppyni osui kyllä hyvään saumaan, sen verran kylmä on ollut viime päivinä. Säärystimille olisi melkein ollut käyttöä viime sunnuntain Pääkaupunkijuoksussakin, jonka puolimaratonille osallistuin. Reitti oli aika mäkinen, joten mitään vauhdin hurmaa en ainakaan minä saanut päälle, mutta mukava juoksu oli hienoissa maisemissa. Yksi puolimaraton on tänä vuonna vielä ohjelmassa ja sitten on juoksukausi "kisojen" suhteen ohi, sillä joudun valitettavasti jättämään marraskuisen Beirutin maratonin väliin erinäisistä syistä.

Eipä minulla ole liiemmin vauhtia ollut tuossa KyJyssäkään. Nyhjään kyllä iltasella aina jonkun hetken noiden tekeleiden parissa, mutta nyhjäämällä ei kauheasti valmista synny. Eilen illalla oli pakko puristaa yksi pikku tekele valmiiksi, koska työkaverini oli tänään viimeistä päivää töissä ennen äitiyslomaa. Eipä voinut siis tämän takin viimeistelyä enää väistellä.

 

Tämä Novitan kevät 2008 -lehdessä ollut malli on himoittanut minua jo pitkään, mutta nyt vasta tuli hyvä hetki kaivaa ohje esiin, kun työkaveri saa marraskuussa (oletettavasti) tyttövauvan. Lankana on iankaikkisen vanha Novita Wool Sävy. Sitä kului vaivaiset 120 grammaa. Malli oli muuten mukava tehdä, mutta tuon kauluksen onnistuin kyllä jotenkin sössimään. Siitä ei tullut ollenkaan sen näköinen kuin olisi pitänyt, vaikka kuinka olevinaan ohjeen mukaan tein.  Työkaveri kuitenkin piti takista kovasti, joten menee se sitten kai noinkin. Vähän vain jäi taas perfektionistia kaivelemaan, kun ei työ ihan nappiin mennyt. Tämä oli KyJy #18 ja valmiina on nyt siis huimat 6/20. Aaltoja!
 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syrjähyppy

Niin, olishan tossa noita keskeneräisiä KyJyjä 15 kpl. Ja jos nyt ei niitä kykene edistämään niin olisi sitten niitä kesken jääneitä KYHäilyjä, öö kymmenkunta. En edes muista montako niitä jäi. Mutta koska ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella ja nykyhetkessä eläminen niin kovin vaikeaa meille ihmisille, halajaa neulojankin mieli aina eteenpäin ja sinne toiselle puolelle aitaa. Oli pakko saada säärystimet. Ihan siis justiinsa nyt eikä sitten KyJyn jälkeen. Ja ne piti olla tumman harmaat ja paksusta langasta. Koska töissä on kylmä.


 
Omien jalkojen kuvaaminen on kyllä ihan tolkuttoman vaikeaa. Mahdollinen kuvausassarikin pötkäsi sohvalla kissan alustana, joten apuja ei irronnut. No, eipä näissä säärystimissä mitään ihmeellistä nähtävää olekaan. Ne ovat tumman harmaat ja paksut =)  Lankana Novitan Tempo, sitä kului tasan 2 kerää. Mallia ei sen kummemmin ollut, 48 silmukkaa, viitisen senttiä 1 o, 1 n joustinta kiertäen (6,5mm puikoilla), sen jälkeen noin 25 cm joka toinen kerros 1o, 1n ja joka toinen kerros oikein, lopuksi noin 8 cm joustinta 6mm puikoilla.
 
Nyt kun mieliteko on tyydytetty, täytyy palata ruotuun ja KyJyjen pariin. Huokaus.
 
 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lumienkelin nuttu ja töppöset

Mihinköhän tässä välissä on taas vierähtänyt pari viikkoa? Siis paitsi työntekoon. Sitä lajia on nimittäin taas riittänyt ihan omiin ja vähän naapurinkin tarpeisiin. Neulomisaika on jäänyt varsin vähiin ja iltasella on ollut niin puhki, että on ollut pakko tehdä vain jotain mahdollisimman aivotonta. Niinpä ukkokullan paidasta on takakappale valmis ja etukappalekin aluillaan, joten jotain sentään olen saanut aikaiseksi.

Perjantaina livistin töistä etuajassa saatuani valmiiksi työt, jotka olin asettanut päivän tavoitteeksi. Kiidin kaupan kautta kotiin, siivosin kämpän, putsasin ostamani kanttarellit ja lösähdin kaiken reippauden jälkeen kissan alle sohvalle. Perjantain reippaudesta oli se hyvä puoli, että lauantaina ei jumppien jälkeen tarvinnut muita kotitöitä tehdä kuin laittaa ruoka (kanttarellipiirakkaa, namsk ja ukkokullalle omat sörsselit) ja sitten vaan neuloa.

Kauniista, aurinkoisista syyskuun päivistä huolimatta tästä nyt valmistuneesta KyJy-työstä tuli kyllä ihan talvi ja lumi mieleen.

 
Kyseessä siis Novitan Teddystä neulottu pieni nuttu. Ohje on Novitan Talvi 2012 -lehdestä, koko 62cm. Koska lankaa jäi puolisen kerää, tein nutulle kaveriksi samasta lehdestä löytyneet töppöset.



Nuttuun ja töppösiin kului yhteensä lankaa aika tarkasti 2 kerää eli 200 grammaa, lankaa jäi noin metrin pätkä. Itse tykkään setistä kovasti, se on mielestäni suorastaan syötävän suloinen! Setti menee lahjaksi hyvän työkaverini tulevalle vauvalle. Tämä on siis KyJy #14, valmiina nyt 5/20. Vähän tarttis pistää vauhtia tähän KyJyilyyn.

Onneksi sentään ei vielä ole lumi maassa ja pihaltakin vielä kukkijoita löytyy.




Myös mm. törmäkatkerot, hopeavuokko ja punahattu kukkivat vielä komeasti, kiitos lämpimän syyskuun alun. Varmin merkki syksyn saapumisesta on se, että kissuus alkaa viettää enemmän aikaa sisällä ja sylissä. Nyt kuitenkin tarkenee vielä koisia saunan terassilla

 

torstai 29. elokuuta 2013

Kuulumisia

Vähän on harvaksi käynyt tämän blogin päivitystahti, mutta joskus tulee näitä aikoja, että elo on niin vilkasta, ettei kaikkeen jouda. Maratonin jälkeen on töissä ollut kovin kiire, viime viikolla jouduin tekemään pitkää päivää vähillä unilla ja perjantaina sitten appiukko saapui kyläilemään. Vähiin ovat unet jääneet nytkin; minä olen kovin herkkäuninen ja korvatulpista huolimatta herään joka kerta, kun appi yöllä kipittää vessaan (parin tunnin välein lääkkeestä johtuen). Aamulla appi herää puoli viideltä rukoilemaan aamurukouksen ja vaikka hän toki sen jälkeen käykin uudestaan nukkumaan, en minä enää saa unta. Tässä alkaa vähän siis olla sosiaalisuus ja kaikki muukin koetuksella, kun ei tahdo silmä enää pysyä auki päiväselläkään. Appi viipyy meillä ensi maanantaihin asti ja ensi viikolla pitäisi taas jaksaa vääntää pitkää päivää töissä, joten hyvin menee.

No, enpä vuodata enempää vaan totean, että pari KyJyä on sentään valmistunut sitten viime postauksen.

Ensimmäisen valmistuivat, yllätys yllätys, Rinsessat Neuleunelmista ostetusta, käsinvärjätystä sukkalangasta.
 
Väri oli nimeltään "Pompiainen", ihanaa suklaan ruskeaa ja hennon vaaleanpunaista. Lankaa näihin kului noin 85 grammaa. Päätynevät pukin konttiin. Ja nämä olivat siis KyJy #19.
 
Toinen valmistunut KyJy on numerolla 9 aloitettu jättihuivi Novitan Silmusta. En tullut mitanneeksi huivia, mutta kyllä sillä ihan riittävästi kokoa on; tähän huiviin kyllä kääriytyy vallan mukavasta ilmojen viiletessä. On sillä jo ollut iltasella käyttöä terassilla istuessa. Lankaa tähän kului 400 grammaa. Ihan simppelia 2o, 2n neulosta.

 

maanantai 19. elokuuta 2013

Suomalaisella sisulla

Käsityörintamalta ei yllättäen uutisia ole, mutta kaikenlaista muuta on tullut puuhattua. Yleisurheilun MM-kisoja katsellessa toki tuli neulottua, mutta otin kisatyökseni jättihuivin, joka ei sitten kuitenkaan ihan valmistunut kisastudiossa. Lauantaina olikin sitten itsellä urheilupäivä; kävin juoksemassa Helsinki City Maratonin. Ensimmäisen täysmaratoninhan juoksin viime vuonna Beirutissa. Tämä oli siis elämäni toinen täysmaraton ja olihan se taas kokemus. Mutta siinä, kun maaliviivalle tulee 42,192 km urakan jälkeen, fiilis on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Matkan aikana ehtii ajatella vaikka sun mitä, mutta mielessä pyörivät paljon Libanonissa asuvat pikku maratoonarit (kts. sivu 'Extreme Survival Team, jos kiinnostaa). Ilman heitä en olisi koskaan juossut ensimmäistäkään maratonia, koska en uskonut sellaiseen pystyväni.

Juoksin hyvän matkaa miehen perässä, jonka paidan selässä luki "Suomalaisella sisulla". Sitä tuijotin ja ajattelin, että näin on, sisulla mennään, vaikka miltä tuntuisi =) Sitten alkoivat pohkeet kramppaamaan, minulla vauhti hidastui ja mies katosi näkyvistä. Kilometrit noin 30stä 39n olivat hirveää takkuamista enkä enää tiennyt, liikkuvatko jalat vai ei. 39n kohdalla sitten ajattelin, että prkle, enää reilu 3 kilsaa, nyt on pakko päästä maaliin. Jostain sain kaivettua lisää puhtia ja vauhtiakin ja yhtäkkiä huomasin, että edessäni oli tuttu selkä: "Suomalaisella sisulla".  Viimeiset 2 km menivät sitten kuin siivillä ja maaliin tulo Olympiastadionilla oli huikea.

Nyt sitten katse kohti Beirutia, jossa juostaan taas maraton isänpäivänä.



 

perjantai 2. elokuuta 2013

Viime tippa

Minähän en missään nimessä ole mikään viime tipan ihminen vaan kaikki on aina hyvissä ajoin valmiina ja silleen. Niinpä tein viimeiset 12 KyJy-aloitusta Nitsan reissusta palattuamme eli tässä viimeisen kolmen päivän aikana. Aikamoista säätämistä oli ja jokunen viime hetken (heh) muutos suunnitelmiin tuli, kun ei vaan löytynyt enää vapaina sopivan kokoisia puikkoja. Mutta nyt on siis kaikki työt puikoilla. Tässä siitä todistusaineistoa

 
Tässä läjässä on siis KyJyt 3-20. Kaksi ensimmäistähän ovat jo valmistuneet.
 
Matka meni tosi mukavasti. Nitsa on yhtä ihana kuin silloin muinoin 15 vuotta sitten, kun siellä viimeksi olin. Ja niissä pienissä vuoristokylissä voisin kierrellä ihan loputtomiin! Ja syödä, ai että niitä kaikkia ihania ruokia. Nimimerkillä tuliaisina 1,5 kiloa lisää painoa... Maanantaina on sitten edessä paluu arkeen. Kolme viikkoa tiukkaa vääntöä töissä ja sitten viimeinen kesäloma viikko, joka kuluukin sitten appiukon vierailun merkeissä.
 
Niin ja sen KYHin kanssa kävi sitten niinkuin arvasinkin eli läskiksi meni. Määräajassa eli heinäkuun loppuun mennessä sain valmiiksi vain 10 työtä 22sta. Toivottavasti KyJy menee mallikkaammin.