perjantai 23. marraskuuta 2012
tiistai 20. marraskuuta 2012
Matkakertomus, osa 1: Burj al-Barajneh ja Shatila
Kotona ollaan! Matka oli kaikin puolin antoisa, toki myös raskas. Omaan arkeen totuttelu ottaa aikansa näinkin lyhyen matkan jälkeen, sillä olo on vähän kuin toisesta maailmasta palanneella. Ajattelin käydä matkaa hieman läpi pienen matkakertomuksen muodossa jäsentääkseni omia ajatuksiani, lukekoon ken tahtoo =)
Kyseessä oli siis Psykologien Sosiaalisen Vastuun Extreme Survival Teamin maraton- ja opintomatka Libanoniin. Tänä vuonna suomalaisia tiimiläisiä oli 13. Lähdimme jumalattoman laukkukuorman kanssa pe 9.11. (toki emme kaikki matkustaneet samalla lennolla). Olimme saaneet ilahduttavan paljon erilaista lahjoitustavaraa vietäväksi. Lauantaipäivä kului aloilleen asettumiseen, tavaroiden järjestelyyn ja maratontapahtumaan valmistautumiseen. Maraton juostiin isänpäivänä, tästähän jo kerroinkin. Maanantai oli hyvin ansaittu vapaapäivä maratonista toipumiseen. Päivän aluksi osa porukasta kävi valokuvanäyttelyssä, jossa oli esillä kuvia eri pakolaisleireistä kahdesta teemasta: A place to call home ja What education means to me? Näyttelyssä oli esillä myös pakolaislasten piirustuksia siitä, mitä koulutus heille merkitsee.
Tiistai olikin sitten täysi päivä. Suuntasimme ensin aamusta Beirutissa sijaitsevaan Burj al-Barajneh'n pakolaisleiriin. Leirin noin yhden neliökilometrin asueella asuu UNRWAn tietojen mukaan 15 000 palestiinalaispakolaista, todellinen luku lienee lähempänä 20 000. Leiri, kuten muutkin leirit, perustettiin vuonna 1948, jolloin palestiinalaiset pakenivat nykyisen Israelin alueelta. Siitä saakka pakolaiset ovat leireissä asuneet, syntyneet ja kuolleet.
.JPG)
Burj al -Barajneh'n vierailun jälkeen kävimme BASin käsityökeskuksessa hieman ostoksilla. Keskus on tärkeä leirien naisille, sillä naiset saavat leiristä materiaalit ja mallit ristipistotöihin, joita he sitten kotonaan tekevät. Naiset vievät valmiit työt keskukseen, joka maksaa heille töistä palkan. Keskus sitten myy töitä eteenpäin. Näin naiset saavat pientä tuloa, mikä on tärkeää sillä palestiinalaisten työntekomahdollisuudet Libanonissa ovat erittäin huonot.
Käsityökeskuksen jälkeen vuorossa oli Shatilan pakolaisleiri, jossa kiersimme ensin leirissä ja sen jälkeen vietimme lasten kanssa perinteiset maratontapahtuman mitalijuhlat.
Kyseessä oli siis Psykologien Sosiaalisen Vastuun Extreme Survival Teamin maraton- ja opintomatka Libanoniin. Tänä vuonna suomalaisia tiimiläisiä oli 13. Lähdimme jumalattoman laukkukuorman kanssa pe 9.11. (toki emme kaikki matkustaneet samalla lennolla). Olimme saaneet ilahduttavan paljon erilaista lahjoitustavaraa vietäväksi. Lauantaipäivä kului aloilleen asettumiseen, tavaroiden järjestelyyn ja maratontapahtumaan valmistautumiseen. Maraton juostiin isänpäivänä, tästähän jo kerroinkin. Maanantai oli hyvin ansaittu vapaapäivä maratonista toipumiseen. Päivän aluksi osa porukasta kävi valokuvanäyttelyssä, jossa oli esillä kuvia eri pakolaisleireistä kahdesta teemasta: A place to call home ja What education means to me? Näyttelyssä oli esillä myös pakolaislasten piirustuksia siitä, mitä koulutus heille merkitsee.
Tiistai olikin sitten täysi päivä. Suuntasimme ensin aamusta Beirutissa sijaitsevaan Burj al-Barajneh'n pakolaisleiriin. Leirin noin yhden neliökilometrin asueella asuu UNRWAn tietojen mukaan 15 000 palestiinalaispakolaista, todellinen luku lienee lähempänä 20 000. Leiri, kuten muutkin leirit, perustettiin vuonna 1948, jolloin palestiinalaiset pakenivat nykyisen Israelin alueelta. Siitä saakka pakolaiset ovat leireissä asuneet, syntyneet ja kuolleet.
Saavumme Burj al-Barajneh'n leiriin. |
Paikallisen yhteistyökumppanimme BASin keskuksen johtaja kertoi meille ensin leiristä sekä BASin toiminnasta siellä. |
Sosiaalityöntekijä esitteli meille keskuksessa tehtyjä käsitöitä. |
Vierailimme päiväkodissa tutustumassa pieniin nappisilmiin. |
Sähköjohtovirityksiä leirissä. Nämä sähkö- ja vesijohtoviidakot ovat hengenvaarallisia ja vuosittain lukuisia ihmisiä kuoleekin sähköiskuihin. |
Poikkesimme Burj al-Barajneh'ssa myös vanhusten keskuksessa. Siellä meitä tervehti joukko todella iloisia, hyväntuulisia vanhuksia. |
Käsityökeskuksen jälkeen vuorossa oli Shatilan pakolaisleiri, jossa kiersimme ensin leirissä ja sen jälkeen vietimme lasten kanssa perinteiset maratontapahtuman mitalijuhlat.
BASin keskukseen saapuminen Shatilassa |
Nämä pienet olivat juuri lähdössä kotiin päiväkodista. |
maanantai 12. marraskuuta 2012
Tervehdys Beirutista
Pikainen tervehdys Beirutista! Maraton on nyt takana, paasin kuin paasinkin maaliin saakka! Olosuhteet olivat kylla melkoiset. Heti startin jalkeen vetta satoi aivan kaatamalla, ukkonen jyrisi ja rakeitakin taivaalta tuli. Jossain valissa aurinko paistoi jo jonkin aikaa ja ehdin jo ajatella, etta tastahan saatiin kuitenkin ihan hyva ilma - kunnes taivas jalleen ns. aukeni ja luoja sentaan, kuinka sita vetta tuli. Vitsailtiinkin maratoonareiden kesken, etta homma alkaa menna uintikisan puolelle. Mutta maaliin siis "kroolasin" ja ihan mieleton tunne oli, kun maalisuoralle paastessani nain Extreme Survival Teamilaisia odottamassa ja yhdessa juoksimme maaliin. Huikea fiilis!
Tanaan meilla on vapaapaiva, etta saa hieman toipua eilisesta. Huomenna sitten kaynnit Burj al-Barajnan ja Shatilan pakolaisleireissa.
Tanaan meilla on vapaapaiva, etta saa hieman toipua eilisesta. Huomenna sitten kaynnit Burj al-Barajnan ja Shatilan pakolaisleireissa.
torstai 8. marraskuuta 2012
Matkavalmisteluja ja Purjehtijan paita
Voi luoja miten tää aika kuluu! En ymmärrä mihin koko loppu kesä ja alkusyksy oikein vilahti. Joka tapauksessa huomenna on edessä lähtö Extreme Survival Team -matkalle Libanoniin. Laukkuja on nyt pakattuna mukaan neljä kappaletta =) Olemme kuin mikäkin kamelikaravaani kaikkien tavaroidemme kanssa. Onneksi kotiin päin ei tarvitse kuskata kuin yksi laukku. Ja ihanaahan se on, että meillä on suuri määrä lahjoituksia vietäväksi: neuleita, lankaa ja puikkoja, hammasharjoja, pikeepaitoja... Paljon tarpeellista pakolaisleirien lapsille! Sunnuntaina on sitten se minun kauhun hetkeni eli elämäni ensimmäinen maraton. Hirvittää pelkkä ajatuskin. Koko vuoden olen harjoitellut, mutta harjoitteluhan katkesi syyskuun lopussa, kriittisessä kohdassa, lonkkavammaan. No, niin pitkälle juoksen kuin jalat yhtään liikkuvat. Toivottavasti tulen jollakin konstilla maaliin asti. Maratonjuoksun omistajan niille pienille suklaasilmille, joita sitten ensi viikon kuluessa pääsemme leireille tapaamaan.
Vielä viime hetkillä valmistui matkalaukkuun mukaan tämä Purjehtijan paita, KyJy-työ vieläpä.
Vielä viime hetkillä valmistui matkalaukkuun mukaan tämä Purjehtijan paita, KyJy-työ vieläpä.
Lankana tässä on Hamelton Tweed, aivan ihana lanka, voin suositella! Pehmoinen ja mukava neuloa. Malli on kirjasta Leikkipuistoneuleet ja tämä pusero on sellainen 4-vuotiaan kokoinen. Myös malli oli mukava tehdä.
Voipi olla, että tuossa reissun päällä en pääse koneen ääreen eli blogi saattaapi vaieta reiluksi viikoksi, mutta palaillaan sitten uusien kuulumisten kera =)
lauantai 3. marraskuuta 2012
Neulottu nenäliina
Tässä tämän vuotisen KyJyn aikana on muutamaan otteeseen tullut sellainen tunne, että ei taida tempaus oikein putkeen mennä. Sen lisäksi, että mitään ei juuri tunnu valmistuvan, se mitä valmistuu on vähän sinne päin. Ihan ensimmäisenä valmistunut toppi oli sinänsä onnistunut, mutta ei käy minulle, joten se etsii edelleen ottajaansa. Rotjakkeesta ei nyt viitsi taas sen enempää puhua. Alkuviikosta sain valmiiksi ensimmäisen KyJy-huivin, mutta vähän pipariksi meni sekin. Ensinnäkin kuvittelin aloittaneeni langasta Dawn till Dusk -huivin, mutta kun otin huivin uudelleen työn alle, totesinkin sen olevan Citronin. Ei siinä muuten mitään, mutta puikoilla on toinenkin Citron eikä niitä pitänyt tulla kuin yksi. Huiviin olisi selvästi pitänyt tehdä 7 osiota, jotta sekä leveyttä että korkeutta olisi tullut tarpeeksi, mutta lanka päätti loppua kesken. Huivi on vähän liian pieni hartiahuiviksi eikä sitä oikein kaulaliinanakaan kai voi käyttää. Siis tämä
Neulottu nenäliina. Ihan selvästi. Lahjaksi oli tarkoitus mennä, mutta saapa nähdä. Joka tapauksessa se on KyJy #11. Lankana Vironvilla.
Sukat ovat ilmeisesti sen verran idioottivarmoja neulomuksia, että edes minä en saa niitä pilattua. Eilen valmistui siis vielä viikon toinen KyJy, #17 eli sukat Novitan 7 Veikasta.
Yksin ei tarvinnut näitäkään tekeleitä kuvailla, meillä seuralainen on aina paikalla. Ihan siltä varalta, että tapahtuisi jotain mielenkiintoista.
Eipä tapahtunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)