perjantai 23. marraskuuta 2012

Marraskuun SNY-paketti

Tässä matkakertomusten välissä tuli raportoitavaksi marraskuun Sny-paketti. Kiitokset siitä!

Paketissa oli jälleen patalappuja, tummaa suklaata sekä teetä. Suklaata ja teetä onkin nyt loppuvuodeksi =)  (paitsi, että suklaa ei ehkä säily meillä ihan yhtä pitkään kuin tee...)


tiistai 20. marraskuuta 2012

Matkakertomus, osa 1: Burj al-Barajneh ja Shatila

Kotona ollaan! Matka oli kaikin puolin antoisa, toki myös raskas. Omaan arkeen totuttelu ottaa aikansa näinkin lyhyen matkan jälkeen, sillä olo on vähän kuin toisesta maailmasta palanneella. Ajattelin käydä matkaa hieman läpi pienen matkakertomuksen muodossa jäsentääkseni omia ajatuksiani, lukekoon ken tahtoo =)

Kyseessä oli siis Psykologien Sosiaalisen Vastuun Extreme Survival Teamin maraton- ja opintomatka Libanoniin. Tänä vuonna suomalaisia tiimiläisiä oli 13. Lähdimme jumalattoman laukkukuorman kanssa pe 9.11. (toki emme kaikki matkustaneet samalla lennolla). Olimme saaneet ilahduttavan paljon erilaista lahjoitustavaraa vietäväksi. Lauantaipäivä kului aloilleen asettumiseen, tavaroiden järjestelyyn ja maratontapahtumaan valmistautumiseen. Maraton juostiin isänpäivänä, tästähän jo kerroinkin. Maanantai oli hyvin ansaittu vapaapäivä maratonista toipumiseen. Päivän aluksi osa porukasta kävi valokuvanäyttelyssä, jossa oli esillä kuvia eri pakolaisleireistä kahdesta teemasta: A place to call home ja What education means to me? Näyttelyssä oli esillä myös pakolaislasten piirustuksia siitä, mitä koulutus heille merkitsee.


Tiistai olikin sitten täysi päivä. Suuntasimme ensin aamusta Beirutissa sijaitsevaan Burj al-Barajneh'n pakolaisleiriin. Leirin noin yhden neliökilometrin asueella asuu UNRWAn tietojen mukaan 15 000 palestiinalaispakolaista, todellinen luku lienee lähempänä 20 000. Leiri, kuten muutkin leirit, perustettiin vuonna 1948, jolloin palestiinalaiset pakenivat nykyisen Israelin alueelta. Siitä saakka pakolaiset ovat leireissä asuneet, syntyneet ja kuolleet. 
Saavumme Burj al-Barajneh'n leiriin.

Paikallisen yhteistyökumppanimme BASin keskuksen johtaja kertoi meille ensin leiristä sekä BASin toiminnasta siellä.

Sosiaalityöntekijä esitteli meille keskuksessa tehtyjä käsitöitä.

Vierailimme päiväkodissa tutustumassa pieniin nappisilmiin.
                                  

Pääsimme myös mukaan leikkituokioon. Tässä ryhmässä oli mukana myös Syyriasta paenneita lapsia. Syyriasta tulevat pakolaiset (Syyrian palestiinalaisia ja syntyperäisiä syyrialaisia) ovat myös asettuneet näihin leireihin ja heidän auttamisensa luo omat ongelmansa muutenkin rahoituksen kanssa kamppailevalle BASille. Kuitenkin nämä köyhät pakolaiset ovat valmiita auttamaan toisia. Eräs syyrialaisäiti kertoi, että kun hän puoli vuotta sitten pakeni Libanoniin, hän meni hakemaan apua libanonilaisilta. Hänelle sanottiin suoraan, että mene tuonne palestiinalaisten leireihin, he auttavat sinua, koska ovat itse kärsineet niin paljon. 

Sähköjohtovirityksiä leirissä. Nämä sähkö- ja vesijohtoviidakot ovat hengenvaarallisia ja vuosittain lukuisia ihmisiä kuoleekin sähköiskuihin.

Poikkesimme Burj al-Barajneh'ssa myös vanhusten keskuksessa. Siellä meitä tervehti joukko todella iloisia, hyväntuulisia vanhuksia.
Burj al -Barajneh'n vierailun jälkeen kävimme BASin käsityökeskuksessa hieman ostoksilla. Keskus on tärkeä leirien naisille, sillä naiset saavat leiristä materiaalit ja mallit ristipistotöihin, joita he sitten kotonaan tekevät. Naiset vievät valmiit työt keskukseen, joka maksaa heille töistä palkan. Keskus sitten myy töitä eteenpäin. Näin naiset saavat pientä tuloa, mikä on tärkeää sillä palestiinalaisten työntekomahdollisuudet Libanonissa ovat erittäin huonot.

Käsityökeskuksen jälkeen vuorossa oli Shatilan pakolaisleiri, jossa kiersimme ensin leirissä ja sen jälkeen vietimme lasten kanssa perinteiset maratontapahtuman mitalijuhlat.
BASin keskukseen saapuminen Shatilassa

Nämä pienet olivat juuri lähdössä kotiin päiväkodista.

Shatilan kujilla



Minun kamerallani ja kuvaustaidoillani ei oikein saa kuvattua tätä Shatilan leirin järjetöntä tiiviyttä. Koska tilaa ei yksinkeratisesti ole uusien talojen rakentamiseen, taloja "jatketaan" ylöspäin. Talot ovat aivan kiinni toisissaan ja kun ne kohoavat jatkuvasti ylöspäin, ei leiriin todellakaan pahemmin auringonvaloa pääse. Lapsilla ei myöskään ole tilaa leikkimiseen - liikuntamahdollisuuksien järjestäminen heille on siis todella tärkeää.


Mitalijuhlassa useat lapset pitivät puheita. Puheissa nousi vahvasti esiin se, kuinka tärkeää heille on päästä osallistumaan Beirutin maratontapahtumaan, jossa he saavat kokea olevansa samanarvoisia kaikkien muiden kanssa. Juoksun riemu nousi myös esiin ja toive siitä, että ensi vuonna taas päästäisiin osallistumaan tapahtumaan. Suomalaiset tiimiläiset saivat vuolaat kiitokset.

Mitalijuhlassa saimme myös nähdä taidokkaita tanssiesityksiä. Toki pääsimme itsekin tanssimaan dabkea =)

Mitalikakun leikkuun lähestyessä keskuksesta menivät sähköt. Sähkökatkokset ovat yleisiä, ne voivat kestää muutamasta minuutista useaan tuntiin.

Mutta kyllä se kakun leikkuu sujui taskulamppujen valossakin.
Tämä päivä oli melkoista tunteiden vuoristorataa: toisaalta leirien olosuhteet kirpaisivat pahasti. Ahtaus, epäinhimilliset asuinolot (pimeys, pienet "asunnot" siis useimmiten yksi huone koko perheelle, sähkökatkot, juoksevan veden puute = ei suihkuja, ei kunnon vessoja, juomavesi ostettava pulloissa, jne) ja ylipäänsä leirien ankeus saivat palan nousemaan kurkkuun. Toisaalta ihmisten ystävällisyys, lasten ilo, lämmin vastaanotto kaikkien taholta ja se miten nämä ihmiset ovat valmiita auttamaan muita ja antamaan vähästään ilahdutti ja ihmetytti. Välillä oli siis tippa silmässä, välillä hymyilytti ja nauratti. Kaikkea oli siis tarjolla tässä päivässä.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tervehdys Beirutista

Pikainen tervehdys Beirutista! Maraton on nyt takana, paasin kuin paasinkin maaliin saakka! Olosuhteet olivat kylla melkoiset. Heti startin jalkeen vetta satoi aivan kaatamalla, ukkonen jyrisi ja rakeitakin taivaalta tuli. Jossain valissa aurinko paistoi jo jonkin aikaa ja ehdin jo ajatella, etta tastahan saatiin kuitenkin ihan hyva ilma - kunnes taivas jalleen ns. aukeni ja luoja sentaan, kuinka sita vetta tuli. Vitsailtiinkin maratoonareiden kesken, etta homma alkaa menna uintikisan puolelle. Mutta maaliin siis "kroolasin" ja ihan mieleton tunne oli, kun maalisuoralle paastessani nain Extreme Survival Teamilaisia odottamassa ja yhdessa juoksimme maaliin. Huikea fiilis!

Tanaan meilla on vapaapaiva, etta saa hieman toipua eilisesta. Huomenna sitten kaynnit Burj al-Barajnan ja Shatilan pakolaisleireissa.

torstai 8. marraskuuta 2012

Matkavalmisteluja ja Purjehtijan paita

Voi luoja miten tää aika kuluu! En ymmärrä mihin koko loppu kesä ja alkusyksy oikein vilahti. Joka tapauksessa huomenna on edessä lähtö Extreme Survival Team -matkalle Libanoniin. Laukkuja on nyt pakattuna mukaan neljä kappaletta =) Olemme kuin mikäkin kamelikaravaani kaikkien tavaroidemme kanssa. Onneksi kotiin päin ei tarvitse kuskata kuin yksi laukku. Ja ihanaahan se on, että meillä on suuri määrä lahjoituksia vietäväksi: neuleita, lankaa ja puikkoja, hammasharjoja, pikeepaitoja... Paljon tarpeellista pakolaisleirien lapsille! Sunnuntaina on sitten se minun kauhun hetkeni eli elämäni ensimmäinen maraton. Hirvittää pelkkä ajatuskin. Koko vuoden olen harjoitellut, mutta harjoitteluhan katkesi syyskuun lopussa, kriittisessä kohdassa, lonkkavammaan.  No, niin pitkälle juoksen kuin jalat yhtään liikkuvat. Toivottavasti tulen jollakin konstilla maaliin asti. Maratonjuoksun omistajan niille pienille suklaasilmille, joita sitten ensi viikon kuluessa pääsemme leireille tapaamaan.

Vielä viime hetkillä valmistui matkalaukkuun mukaan tämä Purjehtijan paita, KyJy-työ vieläpä.

 
Lankana tässä on Hamelton Tweed, aivan ihana lanka, voin suositella! Pehmoinen ja mukava neuloa. Malli on kirjasta Leikkipuistoneuleet ja tämä pusero on sellainen 4-vuotiaan kokoinen. Myös malli oli mukava tehdä.
 
Voipi olla, että tuossa reissun päällä en pääse koneen ääreen eli blogi saattaapi vaieta reiluksi viikoksi, mutta palaillaan sitten uusien kuulumisten kera =)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Neulottu nenäliina

Tässä tämän vuotisen KyJyn aikana on muutamaan otteeseen tullut sellainen tunne, että ei taida tempaus oikein putkeen mennä. Sen lisäksi, että mitään ei juuri tunnu valmistuvan, se mitä valmistuu on vähän sinne päin. Ihan ensimmäisenä valmistunut toppi oli sinänsä onnistunut, mutta ei käy minulle, joten se etsii edelleen ottajaansa. Rotjakkeesta ei nyt viitsi taas sen enempää puhua. Alkuviikosta sain valmiiksi ensimmäisen KyJy-huivin, mutta vähän pipariksi meni sekin. Ensinnäkin kuvittelin aloittaneeni langasta Dawn till Dusk -huivin, mutta kun otin huivin uudelleen työn alle, totesinkin sen olevan Citronin. Ei siinä muuten mitään, mutta puikoilla on toinenkin Citron eikä niitä pitänyt tulla kuin yksi. Huiviin olisi selvästi pitänyt tehdä 7 osiota, jotta sekä leveyttä että korkeutta olisi tullut tarpeeksi, mutta lanka päätti loppua kesken. Huivi on vähän liian pieni hartiahuiviksi eikä sitä oikein kaulaliinanakaan kai voi käyttää. Siis tämä
 
Neulottu nenäliina. Ihan selvästi. Lahjaksi oli tarkoitus mennä, mutta saapa nähdä. Joka tapauksessa se on KyJy #11.  Lankana Vironvilla.
 
Sukat ovat ilmeisesti sen verran idioottivarmoja neulomuksia, että edes minä en saa niitä pilattua. Eilen valmistui siis vielä viikon toinen KyJy, #17 eli sukat Novitan 7 Veikasta.

 
Yksin ei tarvinnut näitäkään tekeleitä kuvailla, meillä seuralainen on aina paikalla. Ihan siltä varalta, että tapahtuisi jotain mielenkiintoista.

 
Eipä tapahtunut.