Nythän on niin, että KyJy-aikaa on kohta puoliin jäljellä 2 kuukautta. Tavoilleni uskollisena olen tämänkin tempauksen kanssa edennyt varsin tahmeasti, mutta vielä en ole luovuttamassa. En ainakaan ennen kuin tempaustöihin kuuluvat joululahjat ovat valmiit ja niitähän vielä riittää. Viime sunnuntaina saan valmiiksi yhden työn, KyJy #6.
Tästä kuvasta ei nyt oikein selvää saa, mutta malli ei oikein ollut yhteistyöhaluinen. Sukat sen sijaan kelpasivat. KyJy #6 oli siis ukkokullan sukat, lankana iankaikkisen vanha Nalle Color, jota kului noin 100g. Harmi, ettei tätä(kään) lankaa enää ole saatavilla.
Seuraava KyJy valmistui pakon sanelemana torstaina, sillä kyseessä oli isäni syntymäpäivälahja ja synttärit olivat perjantaina.
Näissäkin lankana hyvin marinoitua vanhaa Novitaa, 7 Veikkaa tällä kertaa. Nämä sukat olivat numerolla 20 aloitettu KyJy-työ.
Valmiina on nyt siis 9/20 työtä. Jäljellä olevat ovat kaikki vaatimattomia töitä: 2 tilkkupeittoa, ukkokullan pusero, pusero itselle, yksi tunika, yksi mekko... on siellä onneksi yksi vauvanhaalari ja parit sukatkin vielä (tosin toiset niistä kirjoneulepolvarit). Joten lopputulos tulee varmaankin olemaan loistava.