Kissan joulukriisi

Tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsinkin pienestä kissa-aiheisesta joulukriisistä. Kriisin aiheuttaja oli tämä:

 

  Ei näytä kovin vaaralliselta, vai mitä. Topi oli kuitenkin eri mieltä.

Jo muutaman vuoden ajan meidän joulunviettomme on alkanut sillä, että vierailemme eläinsuojelukeskus Onnentassussa ja viemme sinne kissoille joulumuistamisia. Niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa mukaan tarttui Masa. Olemme jo pari vuotta miettineet toisen kissan ottamista paitsi siksi, että itse rakastamme kissoja myös siksi, että Topi saisi itselleen kaverin. Varsinkin talvella katilla tuppaa aika käymään pitkäksi ja ajattelimme, että kaveri olisi kiva. Tällaiseen pikku pentuun päädyimme siksi, että vanhemmat kissat useimmiten helpommin hyväksyvät pennun kuin toisen aikuisen kissan. Voi kuinka väärässä olimmekaan oman kissuutemme suhteen!

Siitä hetkestä, kun tämä pikku tunkeilija kotiimme tuli, Topi ei suostunut kotona syömään, juomaan eikä tekemään mitään muutakaan. Hän pyysi ulos ja juoksi suorinta tietä naapuriin (vanhempieni luokse siis). Poikaa ei meinannut millään saada kotiin ja kun saatiin, hän "linnoittautui" makuuhuoneeseen. Seuraavana päivänä sama rumba, ulos ja naapuriin ja koko päivä siellä. Tätä jatkui sitten viisi päivää. Topihan on sydänpotilas, jonka pitäisi päivittäin syödä sydänlääkkeensä. Koska ruoka jäi syömättä, jäi tietenkin myös lääke syömättä ja aloin olla aika huolissani pojasta. Emme siis voineet jäädä ihmettelemään ja odottelemaan, hyväksyisikö Topi kuitenkin tulokkaan jossain vaiheessa vaan oli keksittävä suunnitelma B. Minä en olisi voinut pikku kaveria viedä takaisin keskukseen koppiin istuskelemaan ja niinpä kysäisin maatalossa asuvalta tutultani, sattuisiko heitä kiinnostamaan kissanpentu. Kuinka ollakaan, he olivat suunnitelleet kolmannen kissan ottamista. Niinpä Masalle järjestyi hyvä koti, jossa on leikkikavereina kaksi noin vuoden ikäistä kollia. Masa muutti sitten Tapaninpäivänä ja oli jo samana iltana tutustunut toiseen uusista kavereistaan ja hyvin tuntuu pojalla sujuvan.

Topilla puolestaan oli kova nälkä, kun vaarallinen tunkeilija viimein saatiin pois nurkista. Hieman epäilevästi poika vielä hiippailee ympäri kämppää ja haistelee Masan jättämiä jälkiä, mutta alkaa jo olla oma itsensä ja häntäkin on noussut taas pystyyn =) Syliinkin kelpaa taas kömpiä nukkumaan
  Kaikenlaista harmia sitä ihmisen pitää itselleen - ja kissalleen - järjestää.

Viimeiset KyJyt

Aika raportoida viimeiset KyJy-työt, jotka valmistuivat määräaikaan eli eiliseen mennessä. Jouluflunssassa vetäisty loppukiri oli kohtuu hyvä, sillä kaikkien leipomusten ja muiden hommien lisäksi ne kaksi viimeistä joululahja-KyJyä valmistuivat. Tai no, isänkin takki valmistui, mutta ei kelvannut perfektionistille (=minulle) ja niinpä se on tänään tämän näköinen:

 

Tämä on siis KyJy #3, Novitan Luxus Alpacasta neulottu takki isukille. Perfektionistin silmään rupesi häiritsemään se, että toinen nappilista on selvästi löperömpi kuin toinen ja niinpä se "pussitti" rumasti. Ei kun purkuun siis. Siinäpä onkin hommaa, koska olen kiinnittänyt listan aika tehokkaasti eikä purkaminen tahdo millään onnistua. No, valmistui kuitenkin jouluksi, vaikka onkin taas työn alla =)

 

Myös äidin joululahja ihme kyllä valmistui.

 

Tämä onnistuikin sitten mielestäni oikein hyvin. Takki on neulottu Novitan Purosta, väreinä Luumupuu ja Usva. Tämä oli KyJy #2.

 

Lisäksi nyt uskallan postata KyJy #14, joka valmistui kyllä jo itsenäisyyspäivänä, mutta jota en uskaltanut raportoida kuvan kera, koska työ meni joululahjaksi.

 

Vironvillassa neulottu Citron.

 

Meillä on ollut tässä myös melkoinen kissa-aiheinen joulukriisi, siitä kerron joskus toiste. Nyt rauhallista joulupäivää kaikille!

 

 

Viimeinen SNY-paketti

Niin se syksy vierähti, jouluun on enää pari päivää (kääk). Viimeinen SNY-pakettikin kotiutui eilen. Siinä illan hämärissä ei kovin kummoista kuvaa saanut räpsäistyä, mutta eiköhän tuosta kuitenkin selvän saa:

Paketista paljastui teetä (tuo vadelmarooibos täytyy testata pikimmiten!), jälleen suklaata (taidan paisua kuin pullataikina=), kaulahuivi, kaunis tuikkuteline sekä tuikkuja. Kiitos! Tämän viimeisen paketin myötä paljastui myös, että paketit ovat tulleet Pirjolta Haapajärveltä. 

Joululahjat eivät tänäkään vuonna jää viime tippaan. Työkaverin vauvan sukat valmistuivat tuossa hetki sitten (hys, ei saa kertoa pomolle, että tein kärkikavennukset ja päättelin sukat tässä työpöydän äärellä; ei sille varmaan kannata kertoa sitäkään, että päivitän blogia töissä...).

Lankana näissä pikku sukissa on Wool. Vanhempien sukat ovat onneksi olleet valmiit jo hyvän aikaa.

KyJystä en voi sanoa samaa. Töitä on nyt valmiina 12/20. Ja aikaahan on jäljellä 3 päivää. Ehe. Kaksi työtä olisi vielä pakko saada valmiiksi, koska ne ovat joululahjoja. Eli 2 villatakkia pitäisi vielä rykäistä valmiiksi. Äkkiäkös ne pyöräyttää... sitten, kun on huomenna siivonnut, kasannut kuusen, tehnyt lanttulaatikon ja leiponut kirsikkasuukkoja. Sunnuntaina isän seurakunnan joulujuhlien (joissa laulaminen ilman ääntä voikin muuten olla mieltä ylentävä kokemus), joululimpun leivonnan ja jouluvanukkaan teon jälkeenkin on vielä hyvää aikaa väsätä takkeja. Jaa, kalkkunakin voi maistua paremmalta paistettuna - tosin se pitäisi ensin ostaa. Ja aattonakin vielä ehtii, joten hätäkös tässä.

Palannen aiheeseen tilanneraportin merkeissä.

Poukkoilua

Hoh hoh, mikä viikko taas takana. Näin joulun alla tuntuu aina tavallistakin enemmän siltä, ettei aika riitä mihinkään, vaikken nyt mitään erityistä jouluvouhotusta harrastakaan. Kiire tulee ehkä enemmänkin siitä, että aika monella tuntuu olevan ajatus, että maailma pitäisi saada jotenkin valmiiksi jouluun mennessä. Tämä tuntuu pätevän ainakin töissä. Kuluneella viikolla olenkin poukkoillut ympäriinsä kuin mikäkin kumipallo enkä ole ollenkaan varma siitä, että poukkoiluni olisi ollut kovinkaan hyödyllistä. Lisäksi olin tietysti pöljä tapani mukaan luvannut neuloa muidenkin ihmisten puolesta joululahjoja, onneksi lähinnä sukkia, mutta kyllä niissäkin tekemistä riittää. Ja omat joululahjat ja KyJy-työt ovatkin sitten tekemättä... Yksi entinen työkaveri tilasi neljät sukat. Yhdet toimitin jo aikaisemmin, mutta loput sitten viime viikolla. Ja vähän muillekin tuli noita sukkia neulottua. Osa ehti jo mennä ilman, että ehdin/muistin edes kuvata, mutta tässä nyt joitakin:

Yksi KyJy sentään on valmistunut. Työ valmistui itse asiassa jo itsenäisyyspäivänä, mutta en voi sitä vielä esitellä, koska se on menossa pukinkonttiin.

Onneksi töiden lomassa ehtii aina jotain kivaakin puuhata (siis neulomisen lisäksi). Viime keskiviikkona meillä oli pienen neulojaporukan pikkojoulut. Emme pitäneetkään ihan tavallista neuletapaamista vaan joulun kunniaksi keräännyimme tänne meille nyyttärihengessä turisemaan ja neulomaan. Varsin mukava ilta meillä olikin. Itse asiassa on aika jännä juttu, miten nämä käsityöt ihmisiä yhdistävät. Mekin olemme kaikki tavanneet toisemme Neulomon kautta ja pikku hiljaa toisiimme tutustuneet neuletapaamisissa. Luulenpa, että ilman tätä yhteistä harrastusta tuskin olisin näihin mainioihin ihmisiin tutustunut.

Tosin ei se pelkkä yhteinen harrastus välttämättä aina riitä siihen, että oltaisiin samalla aaltopituudella. Olin tuossa eilen illalla toisissa neulojien pikkujouluissa eräässä lankakaupassa. Porukkaa oli paljon, varmaan parisenkymmentä. Minä oli tapaamisessa mukana ensimmäistä kertaa enkä kyllä päässyt porukkaan mukaan ollenkaan. Muut näyttivät enimmäkseen olevan keskenään tuttuna ja monet tuntuivat olevan melkoisia käsityöfriikkejä. Tyypit puhuivat rukeistaan ja värttinöistään ja kaikista muista vimpaimistaan, ja rivien välistä oli helppo lukea, että ihmiset jotka eivät itse kehrää omia lankojaan ovat onnettomia. Ja kuka nyt neuloisi alle 10 euroa/vyyhti maksavista langoista! Olisittepa nähneet muutaman eukon naamat, kun huomasivat, että minulla oli puikoilla ihan vaan Novitan Nallea. Kuinka rahvaanomaista.  Suoraan sanottuna harmitti, että tuli koko illanistujaisiin mentyä, mutta kaikkea pitää kai kokeilla. Nytpä tiedän, ettei toista kertaa tarvitse mennä.

Kissuutta (ja ukkokultaa) eivät tunnu poukkoiluni pahemmin kiinnostavan, sohvalla loikoilu on paljon kivempaa

Tunnustus

Rouva Koon koiruuksia -blogista löytyi minulle tunnustus, lämmin kiitos siitä!

Kyseessä on Liebster Blog - tunnustus, jota jaetaan alle 200 seuraajan blogeille jotta näille saataisiin lisää huomiota. Liebster tarkoittaa rakasta, rakkainta tai suosikkia.

 

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja
2. Valitse viisi bloggaajaa, joilla on alle 200 seuraajaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo että bloggaajat, joille annoit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Tämä 2-vaihe on aina se vaikein, kun kivoja blogeja on niin paljon, mutta tunnustuksen saavat nyt ansaitusti seuraavat blogit:

Heffiksen neuleet ja virkkuut
Ketjusilmukoita
Kissamaista menoa
Ladybug sivutuulessa
Tämä ei ole ahkeruutta, tämä on pakkomielle

Matkakertomus, osa 2: Saida, Wavel ja vaellus

Aika menee niin nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä. Kaikenlaista hommaa on ollut ja matkakertomus on jäänyt kirjoittamatta loppuun. Korjataanpa tämä asia nyt. Varoitus: postauksesta tulee jälleen varsin pitkä ja kuvia on ziljoona.

Libanonin matkamme jatkui siis 14.11. päivällä etelässä, Saidan perheneuvolakeskuksessa. Keskus palvelee Libanonin suurinta palestiinalaispakolaisten leiriä, Ein el-Helweh'iä. Ryhmämme sai päivän aikana seurata ja osallistua keskuksen toimintaan, aulaterapiaan kuten eräs ryhmäläisemme oivallisesti sanoi.

Tämä poika pakeni perheineen Syyriasta Libanoniin puolisen vuotta sitten. Poika käy Saidan perheneuvolakeskuksessa terapiassa. Hänen setänsä tapettiin Syyriassa hänen silmiensä edessä ja pojalla on sen seurauksen psyykkisiä ongelmia. Pojan äiti ja pikku sisko, vasemmalla keskuksen johtajan Ibtissam, oikealla suomalaisryhmän jäsen, psykologi Sirkku.

Minulla ja parilla muulla matkalaisella on Ein el-Helweh'ssä kummilapset. Päivän aikana saimme tavata myös heitä.

Oma kummityttöni, Raghida, alkaa olla jo iso tyttö. Hän oli 5-vuotias, kun otin hänet kummilapsekseni, nyt tyttö on jo 14-vuotias. Hyvin hiljainen, suloinen tyttö. Saidan päivä oli itselleni kovin tunteikas. Kummitytön tapaaminen on ihana, iloinen tapahtuma, mutta sen jälkeen olin kovin surullinen ja tippa pyrki kovasti silmään ajatellessani oloja, joissa tyttö joutuu kasvamaan. Soisin niin mielelläni hänelle turvallisen kasvuympäristön ja toivon hyvästä tulevaisuudesta!

Torstaina suuntasimme sitten pohjoiseen, Wavelin pakolaisleiriin joka sijaitsee Baalbeckissa kolmisenkymmentä kilometriä Syyrian rajalta. Wavel on siitä erityinen leiri, että siellä on Solidaarisuussilmukat-verkoston sisarryhmä, joka syntyi viime vuoden EST-matkan hedelmänä. Vietimme Wavelissa antoisan päivän Solidaarisuussilmukoiden tapaamisen merkeissä ja leiriä kiertäen.

Veimme suomalaisten solidaarisuussilmukoitsijoiden tuliaisina neuleita ja melkoisen määrän lankaa sekä puikkoja ja neuloja.
Viemisinä oli myös joitakin uusia ohjeita.
Miesneulojamme olivat kovin suosittuja =)
Meille esiteltiin myös Wavelin neulojien ja virkkaajien kätten töitä.

Tapamme mukaan myös kiersimme leirissä. Kuten kaikissa leireissä, vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Moni tuli tervehtimään ja pysähtyi vaihtamaan muutaman sanan.

Nämä pikkuiset ovat Syyrian pakolaisia, jotka nyt asuvat Wavelin leirissä.
Eräs vanha nainen kutsui koko köörin kotiinsa kahville. Istuimme mummon kodin sisäpihalla, jonka muurissa huomasin ruosteiset, vanhat avaimet. Monella vanhemman polven pakolaisella on yhä tallessa Palestiinaan jääneen kotitalon avaimet. Se onkin ainoa muisto, joka heillä on kodeistaan.
Vanha rouva on tässä. Jostain syystä tämä vanhus vei minun sydämeni.
Meidät kutsuttiin toiseenkin kotiin kyläilemään. Siellä jökötti keskellä lattiaa kamiina. Wavel on vuoristossa ja taloissa on sisällä varsin kylmä silloinkin, kun ulkona lämpötila vielä huitelee parissa kymmenessä plusasteessa. Talvella tällä alueella voi olla reippaastikin lunta. Perheet kokoontuvatkin lämpimänä pysyäkseen tällaisten kamiinoiden ympärille (jos sattuvat sellaisen omistamaan). Wavelin leiri oli alunperin Ranskan armeijan kasarmi. Iso osa rakennuksista oli aiemmin talleja ja muita eläinsuojia, nyt niissä asuu ihmisiä. Alkuperäisen tarkoituksensa vuoksi leiri ei kuitenkaan vaikuta yhtä ahtaalta kuin muut leirit vaan kujat ovat hieman leveämpiä ja talot matalampia ja leiri on siksi valoisampi. Asukkaat pyrkivät myös pitämään leirin siistinä ja se onkin Wavelissa helpompaa kuin esim. Shatilassa juuri siksi, etteivät kujat ole niin ahtaita.

Viimeinen ohjelmapäivämme perjantai 16.11. sujui vaelluksen merkeissä. Lähdimme aamusella bussilla ajamaan pohjoiseen kohti Ehdenin luonnonpuistoa 18 Shatilan lapsen kanssa. Vaelluspäivä on lapsille tärkeä kokemus. He pääsevät liikkumaan luonnossa, tutustumaan kasveihin ja pääsevät myös eri tavalla kontaktiin meidän suomalaisten kanssa. Koko päivän ajan olikin joku pieni kylkeen liimaantuneena, kyseltävää ja juteltavaa riitti. Evästauolla tuli myös luikautettua seetrimetsän keskellä niin Palestiinan kansallislaulu kuin Maamme laulukin =)

Bussin lähtiessä Beirutista alkoi laulu ja tanssi, lapset ottivat matkasta kaiken irti.
Mukanamme vaelluksella on ammattitaitoinen opas, joka selittää lapsille luonnossa liikkumisen sääntöjä.
  Jos pitäisi jollakin tavalla lyhyesti tiivistää, mikä tämän kertaisesta matkasta jäi päällimmäisenä mieleen, se oli varmaankin jälleen kerran ihmisten ystävällisyys ja toisista huolehtiminen. Tuolla patikkaretkellä suomalainen matkakoordinaattori Nina keskusteli yhteistyöjärjestömme BASin Shatilan keskuksen johtajan Jamilen kanssa siitä, mikä saa ihmiset antamaan siitä vähästä mikä heillä on. Monilla ei ole mitään ylimääräistä millä tukea esim. Syyriasta tulleita perheitä. Silti he ovat valmiita auttamaan. Jamile sanoi, että inhimillisyys ei vaadi rahaa. Jokainen voi auttaa. Tästä voisimme varmaankin ottaa oppia.