Matkakertomus, osa 2: Saida, Wavel ja vaellus

Aika menee niin nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä. Kaikenlaista hommaa on ollut ja matkakertomus on jäänyt kirjoittamatta loppuun. Korjataanpa tämä asia nyt. Varoitus: postauksesta tulee jälleen varsin pitkä ja kuvia on ziljoona.

Libanonin matkamme jatkui siis 14.11. päivällä etelässä, Saidan perheneuvolakeskuksessa. Keskus palvelee Libanonin suurinta palestiinalaispakolaisten leiriä, Ein el-Helweh'iä. Ryhmämme sai päivän aikana seurata ja osallistua keskuksen toimintaan, aulaterapiaan kuten eräs ryhmäläisemme oivallisesti sanoi.

Tämä poika pakeni perheineen Syyriasta Libanoniin puolisen vuotta sitten. Poika käy Saidan perheneuvolakeskuksessa terapiassa. Hänen setänsä tapettiin Syyriassa hänen silmiensä edessä ja pojalla on sen seurauksen psyykkisiä ongelmia. Pojan äiti ja pikku sisko, vasemmalla keskuksen johtajan Ibtissam, oikealla suomalaisryhmän jäsen, psykologi Sirkku.

Minulla ja parilla muulla matkalaisella on Ein el-Helweh'ssä kummilapset. Päivän aikana saimme tavata myös heitä.

Oma kummityttöni, Raghida, alkaa olla jo iso tyttö. Hän oli 5-vuotias, kun otin hänet kummilapsekseni, nyt tyttö on jo 14-vuotias. Hyvin hiljainen, suloinen tyttö. Saidan päivä oli itselleni kovin tunteikas. Kummitytön tapaaminen on ihana, iloinen tapahtuma, mutta sen jälkeen olin kovin surullinen ja tippa pyrki kovasti silmään ajatellessani oloja, joissa tyttö joutuu kasvamaan. Soisin niin mielelläni hänelle turvallisen kasvuympäristön ja toivon hyvästä tulevaisuudesta!

Torstaina suuntasimme sitten pohjoiseen, Wavelin pakolaisleiriin joka sijaitsee Baalbeckissa kolmisenkymmentä kilometriä Syyrian rajalta. Wavel on siitä erityinen leiri, että siellä on Solidaarisuussilmukat-verkoston sisarryhmä, joka syntyi viime vuoden EST-matkan hedelmänä. Vietimme Wavelissa antoisan päivän Solidaarisuussilmukoiden tapaamisen merkeissä ja leiriä kiertäen.

Veimme suomalaisten solidaarisuussilmukoitsijoiden tuliaisina neuleita ja melkoisen määrän lankaa sekä puikkoja ja neuloja.
Viemisinä oli myös joitakin uusia ohjeita.
Miesneulojamme olivat kovin suosittuja =)
Meille esiteltiin myös Wavelin neulojien ja virkkaajien kätten töitä.

Tapamme mukaan myös kiersimme leirissä. Kuten kaikissa leireissä, vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Moni tuli tervehtimään ja pysähtyi vaihtamaan muutaman sanan.

Nämä pikkuiset ovat Syyrian pakolaisia, jotka nyt asuvat Wavelin leirissä.
Eräs vanha nainen kutsui koko köörin kotiinsa kahville. Istuimme mummon kodin sisäpihalla, jonka muurissa huomasin ruosteiset, vanhat avaimet. Monella vanhemman polven pakolaisella on yhä tallessa Palestiinaan jääneen kotitalon avaimet. Se onkin ainoa muisto, joka heillä on kodeistaan.
Vanha rouva on tässä. Jostain syystä tämä vanhus vei minun sydämeni.
Meidät kutsuttiin toiseenkin kotiin kyläilemään. Siellä jökötti keskellä lattiaa kamiina. Wavel on vuoristossa ja taloissa on sisällä varsin kylmä silloinkin, kun ulkona lämpötila vielä huitelee parissa kymmenessä plusasteessa. Talvella tällä alueella voi olla reippaastikin lunta. Perheet kokoontuvatkin lämpimänä pysyäkseen tällaisten kamiinoiden ympärille (jos sattuvat sellaisen omistamaan). Wavelin leiri oli alunperin Ranskan armeijan kasarmi. Iso osa rakennuksista oli aiemmin talleja ja muita eläinsuojia, nyt niissä asuu ihmisiä. Alkuperäisen tarkoituksensa vuoksi leiri ei kuitenkaan vaikuta yhtä ahtaalta kuin muut leirit vaan kujat ovat hieman leveämpiä ja talot matalampia ja leiri on siksi valoisampi. Asukkaat pyrkivät myös pitämään leirin siistinä ja se onkin Wavelissa helpompaa kuin esim. Shatilassa juuri siksi, etteivät kujat ole niin ahtaita.

Viimeinen ohjelmapäivämme perjantai 16.11. sujui vaelluksen merkeissä. Lähdimme aamusella bussilla ajamaan pohjoiseen kohti Ehdenin luonnonpuistoa 18 Shatilan lapsen kanssa. Vaelluspäivä on lapsille tärkeä kokemus. He pääsevät liikkumaan luonnossa, tutustumaan kasveihin ja pääsevät myös eri tavalla kontaktiin meidän suomalaisten kanssa. Koko päivän ajan olikin joku pieni kylkeen liimaantuneena, kyseltävää ja juteltavaa riitti. Evästauolla tuli myös luikautettua seetrimetsän keskellä niin Palestiinan kansallislaulu kuin Maamme laulukin =)

Bussin lähtiessä Beirutista alkoi laulu ja tanssi, lapset ottivat matkasta kaiken irti.
Mukanamme vaelluksella on ammattitaitoinen opas, joka selittää lapsille luonnossa liikkumisen sääntöjä.
  Jos pitäisi jollakin tavalla lyhyesti tiivistää, mikä tämän kertaisesta matkasta jäi päällimmäisenä mieleen, se oli varmaankin jälleen kerran ihmisten ystävällisyys ja toisista huolehtiminen. Tuolla patikkaretkellä suomalainen matkakoordinaattori Nina keskusteli yhteistyöjärjestömme BASin Shatilan keskuksen johtajan Jamilen kanssa siitä, mikä saa ihmiset antamaan siitä vähästä mikä heillä on. Monilla ei ole mitään ylimääräistä millä tukea esim. Syyriasta tulleita perheitä. Silti he ovat valmiita auttamaan. Jamile sanoi, että inhimillisyys ei vaadi rahaa. Jokainen voi auttaa. Tästä voisimme varmaankin ottaa oppia.