Tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsinkin pienestä kissa-aiheisesta joulukriisistä. Kriisin aiheuttaja oli tämä:
Ei näytä kovin vaaralliselta, vai mitä. Topi oli kuitenkin eri mieltä.
Jo muutaman vuoden ajan meidän joulunviettomme on alkanut sillä, että vierailemme eläinsuojelukeskus Onnentassussa ja viemme sinne kissoille joulumuistamisia. Niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa mukaan tarttui Masa. Olemme jo pari vuotta miettineet toisen kissan ottamista paitsi siksi, että itse rakastamme kissoja myös siksi, että Topi saisi itselleen kaverin. Varsinkin talvella katilla tuppaa aika käymään pitkäksi ja ajattelimme, että kaveri olisi kiva. Tällaiseen pikku pentuun päädyimme siksi, että vanhemmat kissat useimmiten helpommin hyväksyvät pennun kuin toisen aikuisen kissan. Voi kuinka väärässä olimmekaan oman kissuutemme suhteen!
Siitä hetkestä, kun tämä pikku tunkeilija kotiimme tuli, Topi ei suostunut kotona syömään, juomaan eikä tekemään mitään muutakaan. Hän pyysi ulos ja juoksi suorinta tietä naapuriin (vanhempieni luokse siis). Poikaa ei meinannut millään saada kotiin ja kun saatiin, hän "linnoittautui" makuuhuoneeseen. Seuraavana päivänä sama rumba, ulos ja naapuriin ja koko päivä siellä. Tätä jatkui sitten viisi päivää. Topihan on sydänpotilas, jonka pitäisi päivittäin syödä sydänlääkkeensä. Koska ruoka jäi syömättä, jäi tietenkin myös lääke syömättä ja aloin olla aika huolissani pojasta. Emme siis voineet jäädä ihmettelemään ja odottelemaan, hyväksyisikö Topi kuitenkin tulokkaan jossain vaiheessa vaan oli keksittävä suunnitelma B. Minä en olisi voinut pikku kaveria viedä takaisin keskukseen koppiin istuskelemaan ja niinpä kysäisin maatalossa asuvalta tutultani, sattuisiko heitä kiinnostamaan kissanpentu. Kuinka ollakaan, he olivat suunnitelleet kolmannen kissan ottamista. Niinpä Masalle järjestyi hyvä koti, jossa on leikkikavereina kaksi noin vuoden ikäistä kollia. Masa muutti sitten Tapaninpäivänä ja oli jo samana iltana tutustunut toiseen uusista kavereistaan ja hyvin tuntuu pojalla sujuvan.
Topilla puolestaan oli kova nälkä, kun vaarallinen tunkeilija viimein saatiin pois nurkista. Hieman epäilevästi poika vielä hiippailee ympäri kämppää ja haistelee Masan jättämiä jälkiä, mutta alkaa jo olla oma itsensä ja häntäkin on noussut taas pystyyn =) Syliinkin kelpaa taas kömpiä nukkumaan
Kaikenlaista harmia sitä ihmisen pitää itselleen - ja kissalleen - järjestää.
Jo muutaman vuoden ajan meidän joulunviettomme on alkanut sillä, että vierailemme eläinsuojelukeskus Onnentassussa ja viemme sinne kissoille joulumuistamisia. Niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa mukaan tarttui Masa. Olemme jo pari vuotta miettineet toisen kissan ottamista paitsi siksi, että itse rakastamme kissoja myös siksi, että Topi saisi itselleen kaverin. Varsinkin talvella katilla tuppaa aika käymään pitkäksi ja ajattelimme, että kaveri olisi kiva. Tällaiseen pikku pentuun päädyimme siksi, että vanhemmat kissat useimmiten helpommin hyväksyvät pennun kuin toisen aikuisen kissan. Voi kuinka väärässä olimmekaan oman kissuutemme suhteen!
Siitä hetkestä, kun tämä pikku tunkeilija kotiimme tuli, Topi ei suostunut kotona syömään, juomaan eikä tekemään mitään muutakaan. Hän pyysi ulos ja juoksi suorinta tietä naapuriin (vanhempieni luokse siis). Poikaa ei meinannut millään saada kotiin ja kun saatiin, hän "linnoittautui" makuuhuoneeseen. Seuraavana päivänä sama rumba, ulos ja naapuriin ja koko päivä siellä. Tätä jatkui sitten viisi päivää. Topihan on sydänpotilas, jonka pitäisi päivittäin syödä sydänlääkkeensä. Koska ruoka jäi syömättä, jäi tietenkin myös lääke syömättä ja aloin olla aika huolissani pojasta. Emme siis voineet jäädä ihmettelemään ja odottelemaan, hyväksyisikö Topi kuitenkin tulokkaan jossain vaiheessa vaan oli keksittävä suunnitelma B. Minä en olisi voinut pikku kaveria viedä takaisin keskukseen koppiin istuskelemaan ja niinpä kysäisin maatalossa asuvalta tutultani, sattuisiko heitä kiinnostamaan kissanpentu. Kuinka ollakaan, he olivat suunnitelleet kolmannen kissan ottamista. Niinpä Masalle järjestyi hyvä koti, jossa on leikkikavereina kaksi noin vuoden ikäistä kollia. Masa muutti sitten Tapaninpäivänä ja oli jo samana iltana tutustunut toiseen uusista kavereistaan ja hyvin tuntuu pojalla sujuvan.
Topilla puolestaan oli kova nälkä, kun vaarallinen tunkeilija viimein saatiin pois nurkista. Hieman epäilevästi poika vielä hiippailee ympäri kämppää ja haistelee Masan jättämiä jälkiä, mutta alkaa jo olla oma itsensä ja häntäkin on noussut taas pystyyn =) Syliinkin kelpaa taas kömpiä nukkumaan
Voi Topia! Melkoinen isäntä. No jospa Masalle löytyi hyvää seuraa. Meidän vanhemmalla koiralla meni viikko ennen kuin se aikoinaan pennun hyväksyi kaverikseen. Onhan se nöyryyttävää;) Ja ovat vieläkin musta sukkaisia jos toista huomioi.
VastaaPoistaVoi Topia, ihan kuin meidän Dessi <3
VastaaPoistaKyllä Dessilläkin oli ongelmia hyväksyä Asterix (joka tuli meille kun Dessi näytti jäävän naapuriin asumaan) eikä se vieläkään kakarasta tykkää, mutta hyväksyy.
Hienoa että Masa kuitenkin sai kodin.
Voi kurja ettei Topille kelvannut kaveri. :( Joskus ei nuo kissatkaan ota puhetta kuuleviin korviinsa kun jotain päättävät. Onneksi Masalle oli kuitenkin uusi paikka.
VastaaPoistaOnneksi tarinalla oli onnellinen loppu - molempien poikien kannalta. Ei todellakaan voi aina. aavistaa mitä karvaisten korvien välissä oikein pyöriikään :)
VastaaPoistaNo voi sentään! Surkea juttu teidän kannaltanne, mutta onneksi Masalle lopulta löytyi uusi, hyvä koti ja kissakavereitakin. Rapsutuksia Topille. Kyllähän sitä tuollaisen itsekin ottaisi, jos voisi.
VastaaPoistaVoi Topi! Et tainnut hoksata, että pikkukissasta olisi ollut oikeaksi kissa-kaveriksi, kun olisit vain tutustunut. Toisaalta nyt saat pitää ihan yksin ihanat omat ihmisesi - tuplasti rapsutuksia. Olisiko pieni tyttökissa ollut helpompi hyväksyä? Joskus saman sukupuolen reviiritaistelut eivät selviä muuten kuin etsimällä uusi reviiri. Onnea uuteen vuoteen!
VastaaPoistaMasalla tuntuu pyyhkivän hyvin uudessa kodissaan. On tutustunut molempiin uusiin kavereihinsa, Nukaan ja Topiin. Varsinkin Nukan kanssa pikku mies viihtyy hyvin, nukkuvat kuulemma usein yhdessä. Vauvelille kävi siis hyvin. Meidän Topi on edelleen mulle vihainen. Ei tule lähellekään, katselee vaan ja kiertää kaukaa. Ukkokullan syliin kyllä menee, vaikka ukkokulta sen pikkuisen halusi ja minä hommasin sille uuden kodin... Eipä se kissuus sitä tiedä. Kaipa tuo tuosta taas leppyy ajan kanssa.
VastaaPoista