maanantai 16. kesäkuuta 2014

Raparperitoscapiirakka

Taidanpa pitkästä aikaa kiusata teitä reseptillä =)  Alkukesä (tai no, keskikesässähän tässä jo aletaan olla) on tunnetusti raparperiaikaa. Vähän joka paikassa pukkaa erilaisten raparperikakkujen ja -paistosten ohjeita, mutta ei kai hyviä reseptejä koskaan liikaa voi olla. Minä tein lauantaina tällaisen piirakan ja hyvin se teki sunnuntaina kauppansa, koska muruakaan ei jäänyt.

Pohjaan tarvitset
150g mantelimassaa
2 kananmunaa
1 dl (kevyt) ranskankermaa
1/2 dl mantelijauhoa
1 tl psylliumia (ei välttämätön)
1 tl leivinjauhetta

5 dl raparperin paloja

Toscaa varten:
75g leivontamargariinia/voita
2 dl mantelilastuja
1 dl kookossokeria/ruokosokeria (varmaan muscovadokin käy)
2 rkl ranskankermaa

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Raasta mantelimassa. Sekoita siihen kananmunat, ranskankerma ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 15-20 minuuttia.

Levitä raparperit pohjan päälle, ripottele pinnalle ruokalusikallinen kookossokeria ja kypsennä 10 minuuttia. Tee sillä välin tosca: sulata margariini kattilassa, sekoita siihen sokeri ja mantelilastut ja kiehauta. Lisää viimeisenä ranskankerma, sekoita hyvin ja kuumenna vielä. Levitä tosca raparperien päälle, siirrä vuoka uunin keskitasolle ja paista vielä kymmenisen minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullan ruskea. Jos tosca ei tunnu saavan väriä, laita pelkkä ylälämpö päälle 3-5 minuutiksi niin pohja ei kuivu liikaa. Tarjoa jäähtynyt piirakka sellaisenaan tai vaikka kermavaahto/vaniljavaahtonokareen kanssa. Minusta piirakka on melkein parasta seuraavana päivänä hieman tekeydyttyään, mutta maistuu varmasti samana päivänäkin =)

 

8 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Kaipailinkin juuri uudenlaista raparperipiirakan ohjetta kokeiltavaksi. Tätä on kyllä maisteltava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Tämä maistui tosiaan ainakin meidän vieraillemme erinomaisen hyvin =) Minä käytän leivonnassa aika paljon mantelia, kun en voi vehnää syödä. Siinä on sekin hyvä puoli, että pohja ei tosiaan tarvitse lainkaan sokeria, kun manteli on itsessään makea. Ja sopii minusta kivasti raparperin kanssa.

      Poista
  2. Kiitos minulle aivan uudenlaisesta reseptistä, tätä pitää ehdottomasti kokeilla! Reseptikantani kaipaakin todella uudistusta ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, Tikutin! Kiva jos reseptistä on iloa. Helppotekoinenkin tuo on.

      Poista
  3. Hih, löysin juuri samankaltaisen raparperipiirakan ohjeen missä pohjaan oli käytetty mantelimassaa. Itse on ole siitä leiponut ja tarkoitus on tänään ostaa sitä jo kokeilla. Olen huono leipuri mutta kaikkea on silti kokeiltava koska olen utelias luonne :) Raparperimehu odottaa pullottamista, sekin kokeilussa ensimmäistä kertaa. Ja satoa olisi vaikka muille jakaa. Tuota sinun reseptiäkin tekisi mieli kokeilla, huh, menee syöpöttelyksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mistä löysit ohjeen? Kiinnostaisi vilkaista. Minä käytän tuota pohjaa myös juustokakuissa ja täytekakuissa. Tai no, kakkupohjissa en välttis käytä ranskankermaa, toimii ihan hyvin ilmankin. Juhannukseksi juurikin tarkoitus tehdä mansikka-mascarponekakku tuolla mantelipohjalla. Se on niiiin hyvää! Manteli on taivaanlahja vehnäallergikolle.

      Poista
    2. Ohje oli jossain "naistenlehdessä" jota lukaisin töissä. Jos löydän lehden vielä käsiini niin pistän nimen muistiin. Mutta yksin kertaisuudessaan pohjaan oli käytetty 500 grammaa mantelimassaa ja 5 kananmunaa. Kokeilin itse versiolla 450gr mantelimasssaa ja 5 munaa ja pohja onnistui hyvin. Päällysteeksi laitoin juustokakku tyyppisesti liivatteella hyydytettynä kermaa, tuorejuustoa ja raparperia ja hyvää tuli. Mutta pohjasta tuli kerralla minun suosikki :)

      Poista
    3. No onpa tosi simppeli. Aika munaisa tosin =) Mun peruskakkupohja on 300g mantelimassaa, 2 kananmunaa ja 1 rkl perunajauhoa. Sopii erinomaisesti juurikin juusto- ja moussekakkuihin.

      Poista