sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Äly hoi

Joskus sitä oikein ihmettelee itseään ja sitä järjen vähyyttä, joka voi ihmisellä olla. Tai ehkä sitten suorastaan hulluutta. Vannotin itseäni, että tänä vuonna en osallistu minkään valtakunnan tempauksiin, koska niistä seuraa vain hikeä, kyyneleitä ja UFOja. Kieltäydyin myös kunniasta, kun kyseltiin emoilisinko tänä vuonnakin KyJyn. Tiesin, etteivät aika ja energia tänä vuonna moiseen riitä. Ja ajattelin, etteivät ne riitä myöskään tempaukseen osallistumaan. Siitä huolimatta huomasin loppu viikosta ilmoittautuneeni mukaan. Ei kyllä taaskaan järjen valo täällä loista, mutta mukana siis ollaan. Tämän vuotinen KyJy on sentään hieman helpotettu versio aiemmista vuosista; töitä kaiken kaikkiaan "vain" 20 ja aloitusaikakin on pidempi. Silti...

Juhannusaattonahan se sitten alkoi. Aamu-7:ltä tuikkasin ukkokullan sukot puikoille. Nyt ollaan tässä jamassa:

Helpot perussukat ilman mitään kummempaa jippoa, aika lyhkäisellä varrella, joten nopsasti syntyy, jos vain neuloo =)  Tämä siis KyJy #1.

Ja jotten heti miten tylsistyisi sukkiin, aloitin lisäksi työkaverin vauvalle takin Sirdar Snuggly Baby Bamboosta (on muuten ihana lanka). Takakappale on edennyt jo yli kädenteihin ja nopeastihan tuota tulee, kun koko on niin piskuinen. Tämä siis KyJy #2.


Tämän enempää en nyt tähän hätään aloitakaan vaan aion tehdä nämä nyt valmiiksi ja aloittaa seuraavan, ehkä vähän isomman työn vasta sitten.

Ennen juhannusaattoa ja KyJyn aloitusta halusin saada alta pois yhdet sukat, jotka uhkasivat UFOutua. Lanka loppui viime metreillä kesken ja jouduin sitten kikkailemaan kärkikavennukset toisella langalla, mutta ehkä nämä jollekin kelpaavat.


Omia jalkoja on sitten toivotonta kuvata! Lankana sukissa on Zeldan värjäämä Nallukka. Aion tuossa KyJyn lomassa kyllä saada tiristettyä yhden UFO-villiksenkin pois, että saan sielun rauhan. Villis on kasaamista ja kaulusta vailla valmis, joten enköhän sen jossain välissä saa hoidettua.

4 kommenttia:

  1. Hihii, KyJyssä ollaan kumpainenkin ja järjen valon perään huhuillaan :d. Taidanpa silti olla osasyyllinen KyJyyn houkuttelussa... Samassa suossa ollaan ja samoihin aikoihin aloiteltiin ;).
    Yksi huivi on neulottuna ja odottamassa huivikavereita pingotusjonossa.
    Tipahdan projektista ulos mieluummin liian vähien aloitusten vuoksi kuin jättäisin ufoutuvia nurkkiini. Päätin, etten salli itselleni kolmea keskeneräistä työtä enempää samanaikaisesti. Nähtäväksi jää meneekö taktiikkani syteen vai saveen.
    Ahkerasti olet aloittanut. Kiva väritys ukkokullan perussukissa ja vauvan takista on tulossa oikea namu:). Kaunis kuvio ja kivasti menevä väritys Zeldan värjäämän nallukan sukissa. Eriväriset kärjet ovat vain persoonalliset, eikä jäänyt päälangasta jämänöttöstä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä haasteen loppuunsaattamiseen :)

    Hauskan näköiset sukat erivärikärkineen. Tiedäthän: kun aloittaa sukat kärjestä jne ;)

    VastaaPoista
  3. Ei KyJyilyssä järjestä olekaan kysymys eli fiilistelemään vain. Minäkin huomasin KyJyn alkavan mutta silkka laiskuus pelasti tällä kertaa. Ajattelin pitää oman "varjo" KyJyn eli koitan saada valmiiksi tai purkaa edellisten vuosien UFOutuneet KyJyt. Niitä kyllä on riittämiin eli puuhaa riittää :) Tsemppiä sinulle.
    Kivat sukat vaikkei varpaat olekaan samaa lankaa. Ja hienot KyJy neuleet. Siitä se lähtee.

    VastaaPoista
  4. En voi kun ihailla, tuota energiaa :) Meikällä eivät käsityöt ole edenneet ollenkaan, suuria suunnitelmia kyllä on, mutta kun ne pitäsi vielä saada toteutettuakin:) Kauniita töitä olet saanut puikoille:) .Pidän peukkuja ja Tsempitän sinulle :) Aurinkoista viikkoa sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista