keskiviikko 15. elokuuta 2012

Piipahdus

Piipahdan vain sanomassa, että kyllä täällä vielä elossa ollaan. Viimeinen lomaviikko meni kuin siivillä, enkä oikein malttanut koneen ääreen istua. Yhtään neulettakaan ei ole valmistunut, joten postailu olisi taas mennyt puutarha-, kissuus- tai kokkailuosastoille. Kyllä tämä kuitenkin (kai) vielä on pääasiallisesti käsityöblogi =) Tai no, kissuus ja puutarha ovat kyllä aika hyvin edustettuina myös.

Loma kuitenkin loppui ja toissa päivänä koitti paluu töihin. Voihan plääh. Se hyöty töihin paluusta oli, että narisin neulovalle työkaverille siitä, kuinka yhdestä KyJy-työstä loppui lanka kesken, vaikka olin varannut sitä ohjeen mukaisen määrän. Tunikasta ei puutu kuin pikkaiset hihat, mutta se ei ole edennyt, koska esim. Menitasta sanottiin, että ko. lankaa tulee noin 3-4 viikon päästä lisää. Työkaverillapa sattuikin olemaan ko. lankaa jemmassa, joten tänään sain puuttuvan kerän ja pääsen ainakin teoriassa tekemään työn loppuun. Tällä viikolla olisi tavoitteena saada ukkokullan pusero valmiiksi, mut saas nähdä. Siitä puuttuu yksi hiha ja yläosan kaarroke kauluksineen.

12 kommenttia:

  1. Välillä tuntuu ettei millään viitsi kirjoittaa blogiin, kun ei ole mitään valmista esiteltäväksi. Toisinaan taas on ihan mahdottoman paljon asiaa :)

    VastaaPoista
  2. Kuulumisiahan ne on muutkin kuin käsityö jutut. Että kyllä ne puutarha, kisuli ja kokkailut on ihan kivaa luettavaa. Itselle käy usein niin että odottelee että joku neule on valmis ja sitten kun alkaa siitä postausta tehdä niin tulee sekalainen postaus muutakin "asiaa". Ja niin paljon jää kirjoittamattakin. Se tosin voi olla ihan hyvä.
    Sulla on kivoja työkavereita. Minun työkaverit eivät taida käsitöitä tehdä. Ei paljon töissä tästä harrastuksesta tule tarinoitua.

    VastaaPoista
  3. Voi, mistä tuollaisia työkavereita saisi? Taitaa tosin osittain myös olla ammatinvalintakysymyskin.
    Kissuuksista, puutarhan kuulumisista ja kokkailuista minäkin luen mielelläni, jatka vain samaan malliin. Elämä kun ei ole aina niin yksiniitistä, onneksi. Välillä puutarha vie kaiken liikenevän ajan, välillä taas kutimet pitävät kädet kiireisinä. Ja hyvä niin, pysyy hartiat kunnossa ja niskajumi loitolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ladybug ja Tjorven, meillä on töissä pari muuta himoneulojaa. Tai siis tässä samalla käytävällä kuin minä, on niitä talossa kai enemmänkin, kun viime vuonna perustettiin oikein käsityökerho (jossa en kyllä ole käynyt). En tiedä, onko ammatinvalintakysymys, me ollaan kaikki ammateiltamme ihan erilaisia, vaikka samassa talossa ollaankin töissä. Mutta näiden parin työkaverin kanssa tulee aina joskus ideoita & lankoja vaihdeltua, ja onhan se kiva, kun töissäkin joku ymmärtää tätä merkillistä harrastusta =)

      Poista
  4. Aina ei vaan jaksa blogata, ja kesäaika tahtoo olla siinä suhteessa hiljaista jo lomienkin takia. Pian taas ei voi blogata vaikka haluaisikin, kun alkaa toivottavasti tulla puikoilta joululahjoja. Silti on kiva kuulla välillä kuulumisia yleisemminkin eikä vaan neuleiden tiimoilta. Tycker jag :)

    VastaaPoista
  5. Noo joo, kyllähän sitä itsekin lukee mielellään muitakin kuulumisia kuin vain neulejuttuja. Välillä vaan tulee fiilis, että jutut on kaikkea muuta kuin niitä käsityöjuttuja =) Ehkä voisikin otsikoida blogini yleiseksi höpinälaariksi

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti ukkokullan hiha etenee vaikka välillä on tainnut iskeä myös purkoosi:) Mieluusti sitä muitakin kuin käsityökuulumisia lueskelee joten jatka vain samaa rataa! :)

    VastaaPoista
  7. Oi voi, kyllähän sitä mielellään lukee juttuja kissuksesta ja puutarhasta :))) Blogissahan voi kertoa vaikka mistä!!

    VastaaPoista
  8. Kesällä kuuluukin nauttia jostakin ihan muusta kuin koneen äärellä istuskelusta:)

    Kyllä se syksy sieltä taas palauttaa neulojat sisätiloihin, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, syksy palauttaa sisätiloihin sekä neulojat että kissat =D

      Poista
  9. Syksy, niin. Kun saisi edes itsellleen tuon yhden neuleen valmiiksi. Saa nähdä, saanko sitä koskaan tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan sitä nyt aina yhden neuleen saa valmiiksi, mutta entäs 20 neuletta =D

      Poista