sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Lankaa ja suklaata

Viime viikko jäi kaikin puolin varsin tapahtumaköyhäksi; ihminen ei ole tuotteliaimmillaan eikä luovimmillaan nenäliinatupot sieraimissa. Niistäminen alkaa vähitellen helpottaa, nyt on enää ääni mennyt. Mutta ääntähän minä en neulomiseen enkä treenaamiseen tarvitse, joten eiköhän täältä nousta. 

Ilojakin mahtui viime viikkoon. Torstaina postipoika yllätti iloisesti tuomalla terveisiä Huopatossuselta
Kaunis kiitos, Huopatossunen! Lähetys ilahdutti kovasti. Järin taitava puutarhuri en taida olla, mutta kovin innokas kyllä. Jahka saan multaa hommattua, laitan pikimmiten Topilla ohraa kasvamaan, se maistuu kyllä.

Perjantaina minulla oli sitten pyjamabileet eli juhlin vanhenemistani. Jostain ihmeen syystä kaikki saamani lahjat liittyivät joko neulomiseen tai suklaaseen. Ukkokulta lahjoi kukilla, tummalla suklaalla ja 50 euron lahjakortilla Lankamaailmaan. Vanhemmilta sain _100 euron_ lahjakortin tietysti lankakauppaan ja kaksi levyä tummaa suklaata. Ranskassa asuva ystäväni oli lähettänyt aivan törkeän hyviä suklaakonvehteja, paketti napsahti postilaatikkoon sopivasti perjantaina. Toiselta ystävältä sain suklaaherkkuleivontakirjan ja suklaata. Ja vielä työkaverilta kolmannen lahjakortin Novitalle. Voinen siis toivottaa hyvästit sekä lankavaraston että vyötärön supistelulleni taas tältä vuodelta.

Hyvältä ystävältäni sain  myös tällaisen mielenkiintoisen tuntuisen käsityökirjan

Kirjassa on runsaasti malleja ja ohjeita erilaisiin tilkkuihin sekä ideoita, mitä tilkuista voi tehdä. Ihan perus joustinneule, helmineule, ymv. lisäksi on intarsiaa ja fair islea, pitsineuleita, erilaisia kohoneuleita ja palmikoita, helmin koristeltuja tilkkuja ja vaikka sun mitä.



Minähän lämpenin tietysti erityisesti tälle:

Mielenkiintoinen kirja siis, Nicky Epsteinin Knitting block by block.

Huomenna kömmin vaihteeksi töihin ja illalla sitten tätini 65-päiville. Josko sitten tiistaina ihan pikkiriikkiselle lenkille. Ihan silleen hiipimällä ;)

9 kommenttia:

  1. Onnea syntymäpäivän johdosta! Mitäpä sitä aikuinen nainen muuta toivoo lahjaksi kuin lankoja ja suklaata? Ei tule äkkiä mieleen muuta. ;D Upean kirjan olet saanut lahjaksi, ERITTÄIN mielenkiintoiselta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. No näinhän se on, eipä sitä ihminen muuta tarvitse kuin lankaa ja suklaata =) Ja tietysti kissan.

      Poista
  2. Onnea sankarille :) Hyviä lahjoja olet saanut.

    Kehäkukan kasvatus ei tarvitse mitään erityistä viherpeukaloa, minäkin saan ne kasvamaan. Ne siementävät sen verran ahkerasti, että koko piha on täynnä kehäkukkaa jos ei ole varuillaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopatossunen. Kehäkukat saan sentään minäkin kasvamaan =) Kaikenlaista olisi taas suunnitelmissa laittaa kasvamaan, saa nähdä mikä sitten onnistuu, mikä ei.

      Poista
  3. Onnea synttärisankarille! Oletpa saanut ihania lahjoja, mitä muuta voisi kaivatakaan kuin lankoja ja suklaata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lahjukset olivat kieltämättä mieleisiä. Suklaat piti vaan jemmata, ettei tule liian äkkiä kaikkea popsittua =) Sitä riittääkin nyt pitkäksi aikaa.

      Poista
  4. Wau vaikuttaa mahtavalta kirjalta pitänee varmaan tilata itselle kun löydän sen jostain

    VastaaPoista
  5. Käypä poimimassa blogistani tunnustus! Joutaisikohan tuo kirja joskus lainaan...

    VastaaPoista
  6. Siis eikä, nyt mä olen kade sulle! En ala! Siis en takuuvarmasti ala! Mä en osais noita hienouksia kirveelläkään. Mä saisin aikaan vaan epämäärästä sotkua, niinku sillon, ku mä teen sukkia.

    VastaaPoista