torstai 23. helmikuuta 2012

UWA pulkassa

Nyt on sitten tämäkin ihme nähty, että minä saan kerrankin jonkun tempauksen vietyä läpi. Eikä vain määräajassa vaan jopa etuajassa. UWAthan pitäisi olla valmiina vappuaattoon mennessä ja meikä on nyt tikuttanut viimeisetkin UWAt valmiiksi. Hip hei! Jotain hyötyä näköjään sairastelustakin siis =)

UWA #3 oli palmikkosukat Novitan 7 Veikasta:

Ohje on Novitan sukkaekstasta. Tein hieman ohjetta lyhyemmät varret ja jouduin vähän säätämään silmukoita. Lisäksi ohjeesta poiketen tein ihan tavalliset tylsät nauhakavennukset tuohon kärkeen. Nämä sukat pääsevät lahjajemmaan.

UWAt #6 ja 8 muodostavat tavallaan setin, mutta toki näitä erikseenkin voi käyttää.




Pusero on neulottu Gedifran Riana Colorista 5mm puikoilla. Lankaa kului 350g. Malli on omasta päästä ja lopputulos jännittikin tavanomaista enemmän, minulla kun ei ole tapana neuloa ilman ohjetta. Lopputulos on kuitenkin ihan kelvollinen. Ehkä himpun verran pidempi olisi saanut olla, mutta menettelee tuo noinkin.

Liivin ohje on Novitan Syksy 2009 -lehdestä. Ohje on Novitan Tempo-langalle, mutta minä tein tämän kaksinkertaisella langalla Riana Colorista ja Novitan Rose Mohairista. Näillä sain saman tiheyden kuin Tempolla. Puikkoina varsin pönäkät 8 mm (en erityisemmin tykkää neuloa kovin paksuilla puikoilla). Rianaa kului noin 125 grammaa, Rosea 75 grammaa. Ihan vänkä tästä tuli.

Nyt olen sitten neuleiden suhteen taas vapaa kuin taivaan lintu ;)  Seuraavaksi tekisi mieli väsätä jotakin tästä
Huomatkaa kissan tassu...  Vaikka kyllähän tuolla noita keskeneräisiäkin olisi vaikka muille jakaa. Katsellaan.

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo liivi! Ja kauniinväriset sukat! :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä olit nopea! Eikä sinulla ollut todellakaan mitään pikkutöitä.

    Tuo setti on aivan upea sekä yhdessä että erikseen <3

    Topilla taitaa olla jo lanka valittuna seuraavaan työhön, vai oliko poika vain yleisellä laadunvarmistuskierroksella ;)

    VastaaPoista
  3. Hieno setti ja jestas miten nopea olet!

    VastaaPoista
  4. Kiva lanka, odotan mielenkiinnolla mitä teet siitä:) Ihania neuleita olet tehnyt, olet ollut tosi nopea.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille mukavista kommenteistanne! Tuo nopeus johtuu kyllä ihan puhtaasti tästä sairastelusta. Kun ei mitään muuta voi tehdä, sitä istuu kaiket päivät ja neuloo. Aika kumma olisi, jos ei mitään valmistuisi siis =) Topi oli vahvasti mukana langan kerimisessä, seurasi silmä kovana vieressä, että kuinka homma sujuu ja pitihän se lopputulos sitten tarkistaa, että kerästä tuli kunnollinen.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että olet saanut UWAn neuleet tehtyä! Minä en ole tuollaisiin tempauksiin vielä uskaltautunut, kun suuresti epäilen omaa kykyäni saada valmiiksi tempauksen neuleita. Ison projektin jälkeen tulee monesti se tyhjyys: mitä sitten tekisi? Kisun tassu on soma. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen osallistunut moneenkin tempaukseen ja seurauksena on ollut aina kasa UFOja =D Nytkin tuolla koreissa lojuu erinäisiä edellisistä tempauksista kesken jääneitä töitä. Kukahan ne tekisi mulle valmiiksi...

      Poista
  7. Heh, en olisi huomannutkaan tuota tassua jos et olisi maininnut ;))))
    Upea setti! Mä en saa mitään muuta aikaan noin isoilla puikoilla kuin päänsäryn... harmi, tuo palmikko on todella näyttävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, minä taas ekana huomasin, että saamarin katti ehti tuohonkin kuvaan mukaan tunkea =) Joo, en mäkään oikein tollaisilla seipäillä tykkää neuloa, vaikka nopeasti valmistuukin.

      Poista
  8. Violett Dunkles (SNYsi)19. elokuuta 2012 klo 23.53

    Ymmärrän. Mullekin paksut puikot meinaa tuottaa hankaluuksia. Pitää vaan sit tyytyä ohuempiin.

    VastaaPoista