Näin se aika rientää. Topin poismenosta tulee 4 viikkoa täyteen. Minäkin olen viimein päässyt kesälomalle, itse asiassa siitäkin on jo viikko mennyt. Ennen loman alkua oli töissä hirveä kiire ja siellähän se kiiru odottelee lomalta paluuta. Mutta sitä lisää sitten parin viikon päästä.
Ensimmäinen lomaviikko meni lähinnä pyöräillessä. Tulevana lauantaina olisi tarkoitus juosta Helsinki City Maraton, mutta lonkkavaiva on estänyt juokseminen viimeiset 3 viikkoa, joten nähtäväksi jää. Päätös juoksemisesta jää ihan viime hetkille, varmaan perjantaina päätän yritänkö juosta vai en.
KyJytkin ovat takunneet. Muskat-tunika on sentään viimein valmistunut. Siitähän loppui lanka kesken ja tilasin sitten Tapiolta lisää. Yllätys, yllätys onnistuin tilaamaan väärää väriä. Uusi tilaus sitten vaan menemään, mutta jostain syystä yleensä niin nopealla Tapiolla kesti lähes 2 viikkoa toimittaa langat. Tietenkään vanhat ja uudet kerät eivät olleet samaa sävyä. Värjäyserissä on ihan selkäe ero, joten lisälangoista neulotut hihat ovat selvästi eri väriset. Mutta sovitaan, että se oli tarkoituskin ;)
Neljäs valmistunut KyJy on siis tässä:
Malli löytyi muinaisesta Novitasta, olisiko ollut joku vuoden 2001 lehti, Tennesseelle suunniteltu malli. Lankaa kului noin 700g. Tuo väri ei ole lähelläkään totuutta, väri on oikeasti sellainen tumman violetti, ei ollenkaan noin kirkas.
Kesken eräisenä on tällä hetkellä yhdet KyJy-sukat, joista toinen on valmis ja toista en ole saanut aikaiseksi aloittaa. Lisäksi puikoilla lojuu yksi vauvan nuttu, josta valmiina takakappale sekä seuraava murheenkryyni eli jakku Debbie Bliss Amalfista. Alan epäillä, että siinäkin loppuu lanka kesken, mutta katsotaan nyt. Taitaa tulla aloitusten kanssa kiire, kun ei oikein ole neulominen napannut. Lukeminen on kiinnostanut nyt enemmän. Ehkä tämä tästä.

No onpas harmillista kun lonkka vaivaa. Toivottavasti tervehdyt juoksukuntoon. Kaunis tunika. Siitä se KyJy etenee. Onhan sinulla jo monta valmista KyJyä vaikka kaikki aloitukset eivät ole puikoilla. Vielä on hyvät mahdollisuudet.
VastaaPoistaNuo langan loppumiset ovat aina sangen harmillisia. Ja sitten jos saakin lankaa lisää niin tahtoo jäädä jämälankaa. Sitten niiden kanssa saa pähkäillä että mihin käyttäis.
Mutta olisihan se liian helppoa jos kaikki menisikin suunnitelmien mukaan:)
Tosi kaunis!
VastaaPoistaNyt voi kohta todeta tämän kesän menneen menojaan...
VastaaPoistaTosi kauniin paidan teit! Vanhoissa lehdissä on usein uus-ihania malleja.
Langan loppuminen on harmillinen juttu, mutta kätevä keinot keksii ;).
Miten Helsinki City Maratonisi kävi?
Meikäläinen on äheltänyt kylppärirempassa ja kaikessa muussa paitsi puikoissa ja blogimaailmassa, mutta eipä sitten ole lankakaan lisääntynyt ;).
Tosi kaunis pusero. Ja tuo väri! Nam!
VastaaPoista