Aluksi kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Viestinne lämmittivät todella mieltä! Tuossa viime viikon aikana sain muutenkin huomata, että on tähän ympärille vain siunaantunut ihania ihmisiä. Muutama ystävä kävi kotonamme surunvalittelukäynnillä ja se oli ukkokullalle todella tärkeää. Heilläpäin on 3 päivän valvojaiset hautajaisten jälkeen eli käytännössä kaikki mahdolliset sukulaiset, ystävät, tuttavat ja kylänmiehet (ja -naiset) käyvät surunvalittelukäynnillä vainajan kodissa tai usein myös erikseen varatussa juhlapaikassa, jos kävijöitä on paljon. Anoppini tapauksessa valvojaisia vietetiin tällaisessa juhlapaikassa. Ukkokulta ei tietysti tähänkään ehtinyt osallistumaan, joten muutamat luonamme käyneet vierailijat merkitsivät hänelle paljon.
Sekin on jännä, miten ihan muutamat sanat ihmisiltä vaikka FB-kommenttina tai juurikin blogikommenttina antavat voimaa. Vaikka kyse ei omasta äidistäni ollutkaan, kyllä anopinkin kuolema myös itseeni kolahti aika lailla. Emme tavanneet useinkaan välimatkan vuoksi, mutta yhteyttä toki pidettiin koko ajan soittelemalla. Ja se, miten raskaasti ukkokulta on tämän ottanut, ei tietenkään voi olla vaikuttamatta. Eniten tässä ehkä stressaakin se, osaako oikein tukea toista. Mutta niinhän se on, että kun parhaansa tekee, se (toivottavasti) riittää. Topi-kullastakin kun on sitä huolta ollut ja nyt olisi töissäkin oltava melkoinen draivi päällä, tuntuu vähän etteivät omat voimat riitä.
Ukkokulta sai viimein passinsa viime torstaina ja pääsi lauantaina lähtemään kotipuoleen. Siellä ovat nyt sitten appiukon kanssa itkeskelleet. Uskon, että matka on tarpeellinen ukkokullalleni, kehotin häntä käymään äitinsä haudalla, sekun monelle ikäänkuin konkretisoi menetyksen, kun ei hautajaisiinkaan päässyt. Minä yritän tässä seuraavat pari viikkoa siis sovittaa yhteen töitäni ja Topi-pojan hoitoa. Rassu ei ole tottunut olemaan pitkiä päiviä yksin, koska ukkokulta tekee usein kotona töitä karvakasan istuskellessa sylissä. Vähän huono homma sinänsä, mutta ukkokullan työn luonne nyt vaan on sellainen, että hän on usein kotona ja kissuus on siihen tottunut. Eilen poika pötkäsikin minun sylissäni melkein kaiken sen ajan, jonka olin kotosalla (ja hereillä) eli sellaisen 8 tuntia =) Vähän sain välillä evästä hakea ja paikkaa vaihtaa, mutta heti kun sain peräni johonkin alas, oli kissuus taas sylissä. Kyllä huomasi, että toinen patja ei ollut kotona.
Sekin on jännä, miten ihan muutamat sanat ihmisiltä vaikka FB-kommenttina tai juurikin blogikommenttina antavat voimaa. Vaikka kyse ei omasta äidistäni ollutkaan, kyllä anopinkin kuolema myös itseeni kolahti aika lailla. Emme tavanneet useinkaan välimatkan vuoksi, mutta yhteyttä toki pidettiin koko ajan soittelemalla. Ja se, miten raskaasti ukkokulta on tämän ottanut, ei tietenkään voi olla vaikuttamatta. Eniten tässä ehkä stressaakin se, osaako oikein tukea toista. Mutta niinhän se on, että kun parhaansa tekee, se (toivottavasti) riittää. Topi-kullastakin kun on sitä huolta ollut ja nyt olisi töissäkin oltava melkoinen draivi päällä, tuntuu vähän etteivät omat voimat riitä.
Ukkokulta sai viimein passinsa viime torstaina ja pääsi lauantaina lähtemään kotipuoleen. Siellä ovat nyt sitten appiukon kanssa itkeskelleet. Uskon, että matka on tarpeellinen ukkokullalleni, kehotin häntä käymään äitinsä haudalla, sekun monelle ikäänkuin konkretisoi menetyksen, kun ei hautajaisiinkaan päässyt. Minä yritän tässä seuraavat pari viikkoa siis sovittaa yhteen töitäni ja Topi-pojan hoitoa. Rassu ei ole tottunut olemaan pitkiä päiviä yksin, koska ukkokulta tekee usein kotona töitä karvakasan istuskellessa sylissä. Vähän huono homma sinänsä, mutta ukkokullan työn luonne nyt vaan on sellainen, että hän on usein kotona ja kissuus on siihen tottunut. Eilen poika pötkäsikin minun sylissäni melkein kaiken sen ajan, jonka olin kotosalla (ja hereillä) eli sellaisen 8 tuntia =) Vähän sain välillä evästä hakea ja paikkaa vaihtaa, mutta heti kun sain peräni johonkin alas, oli kissuus taas sylissä. Kyllä huomasi, että toinen patja ei ollut kotona.
Hienoa että miehesi on saanut järjestettyä matkan sukulaistensa luo. Surun jakaminen paikanpäällä muiden perheen jäsenten kanssa auttaa ikävään ja jatkamaan sitten tästä eteenpäin. Kuolema jättää aina tyhjän paikan monessa mielessä. Kyllä varmasti osaat tukea riittävästi ja oikein. Välittämällä se varmasti parhaiten toteutuu.
VastaaPoistaVoimia sinullekin arkeen ja vaikuttaa että Topista on sinulle seuraa miltei yllin kyllin. Lemmikeillä on yllättävän hyvä tilannetaju. Ehkä Topi tahtoo samalla lohduttaa sinuakin.
Ladybug kirjoitti varmasti monen muunkin lukijasi ajatukset kuin minun. Mietteesikin kertovat, että sinä tuet parhaalla mahdollisella tavalla.
VastaaPoistaSamanaikainen työkiireisiin panostaminen vaatii ihan tietoista ponnistelua. Siinä itseään patistellessaan alkaa myös kysellä jaksamistaan.
Eläimillä on hyvät vaistot ja niillä on omat tapansa hoitaa ja lohduttaa, ehkäpä Topi tarkoittaa nimenomaan lohduttaa sinua.
Olen täällä hengessä mukana.
Voi Krista, voimia sinulle! Vierelläkulkijan osa on raskas, yritä pitää huoli myös omasta jaksamisestasi. Se on haasteellista, varsinkin jos työtkin pitävät kiireisenä.
VastaaPoistaKuten edellisetkin, minäkin uskon Topin lohduttavan sinua, jotenkin ne eläimet vain aina tietävät miten on oikein.