torstai 26. heinäkuuta 2012

Kotona jälleen

Kotiuduimme Madeiran reissulta varhain tiistai-aamuna. Tiistai menikin sitten haahuillessa ja laukkuja purkaessa. Eilen polkaisin pyörällä Helsinkiin neuletapaamiseen ja olikin varsin mukava istuskella auringon paisteessa neuloen ja turisten. Ensimmäisen lomaviikon aikana eivät KyJy-työt edistyneet, joten nyt pitäisi puikkoja koittaa vispata ahkerasti. Mutta koska mitään valmista ei neulerintamalla ole syntynyt, tässä teille pieni kuvapläjäys Madeiralta.
Ensimmäinen kokonainen lomapäivä kului Funchalin kaupunkia tutkiessa.

Mercado dos Lavradoresista eli kauppahallista löytyi mm. kalatori. Tarjolla oli esim. näitä espadoja; pirun ruma, mutta herkullinen kala. Saaren erikoisuutta espada com bananaa eli espada-kalaa banaanin kera tuli syötyä pariinkin otteeseen. Maiskis!

Toisena päivänä kävimme. mm. Montessa. Sinne pääsee Funchalista näppärästi köysiradalla. Näkymät ovat huikaisevat.

Montessa vietimme kolmisen tuntia Monten palatsin trooppisessa puutarhassa. Pidempääkin olisi voinut olla!

Monten palatsi

Kuuluisia kelkkamiehiä piti tietysti myös käydä katsomassa, kun kerran Montessa oltiin.

Torstaina oli sitten vuorossa opastettu saarikierros. Kuvassa näkyy hieman savua tuolla rinteillä. Madeiralla riehui useita metsäpaloja, joista laajimmat ja vaarallisimmat syttyivät keskiviikkona. Viime talvi oli saarella kuivin sitten vuoden 1949 ja luonto oli todella rutikuivaa. Meidänkin lomaviikkomme ajana saarella oli poikkeuksellisen lämmintä lämpötilan hipoessa 30 astetta melkein joka päivä. Tavallisesti yli 25 asteen lämpötilat ovat Madeiralla harvinaisia.

Seixalin morsiushuntuputouskin oli normaalia vaatimattomampi kuivuuden vuoksi.

Porto Munizin laavakivikalliot olivat aivan uskomattoman kauniita.


Launtaina ja sunnuntaina vaelsimme sitten levadoilla. Lauantaina Levada do Rei


ja sunnuntaina Caldeirao Verde, jonka varrella kuljettiin myös neljän tunnelin läpi
päätepisteeseen eli Caldeirao Verdelle
Kaiken kaikkiaan matka oli varsin onnistunut ja tykästyimme Madeiraan siinä määrin, että mielellään matkaisimme sinne toistekin. Minua viehättää erityisesti tuo vaeltaminen: liikunnan ja kauniin luonnon yhdistäminen on aika pistämätön juttu. 

6 kommenttia:

  1. Mukavaa että lomanne onnistui. Kauniita kuvia. Luonto siellä on kuulemani mukaan kaunis. Tuo kohde on minunkin haaveena, luultavasti vasta viiden vuoden päästä kun nuorimmaisemmekin on täysi ikäinen ja pääsemme kaksin.
    Ei minunkaan KyJyt ole kovin edenneet ja maanantaina pitää palata töihin.Kääk.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Madeiranmatka levadavaelluksineen on meillä vielä haaveissa.

    VastaaPoista
  3. Hienon näköisiä maisemia. Tuolla saattaisi meidänkin perheemme viihtyä :)

    VastaaPoista
  4. Suosittelen Madeiraa kyllä lämpimästi kaikille! Minä en oikein ole rantalomaihminen, vaikka lämmöstä tykkäänkin ja ehkä juuri siksi ihastuin tuohon Madeiraan. Luonto on todella kaunis, uimaankin pääsee halutessaan (uituakin tuli aina iltapäivisin),Funchal on siisti, kiva kaupunki, jossa on myös mukava kuljeskella, puutarhoja riittää ihailtavaksi, ruoka on hyvää, ihmiset mukavia... Mitäpä sitä voisi vielä lomakohteelta toivoa. Jos luoja suo ja kukkaro sallii, voisin ottaa jo ensi vuonna uusiksi =)

    VastaaPoista
  5. Mukavaa kuulla kuulumisiasi!Hyvä,että lomanne sujui hyvin. Kiitos opastetusta Madeiran kierroksesta, joka tuli tehtyä nojatuoli matkana kauniita kuviasi katsellessani:)Kauniin topinkin olet klkutellut, väri kaunis:) Mukavaa viikkoa sinulle, ihanien käsitöiden parissa! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja kommentista, Näpertelijä! Aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista