maanantai 2. heinäkuuta 2012

KyJy-kuulumisia

Ai että mä jo eilen innostuin, kun oli vihdoin oikein kunnon kesäpäivä! Aurinko paistoi, oli lämmintä, tarkeni jopa syödä terassilla. Mustikkakukko maistui kummasti siinä auringossa! No, se kyllä maistuu muutenkin ;)  Tänä aamuna pettymys olikin sitten suuri, kun taas sai herätä vesisateeseen.

Joka tapauksessa - tai ehkä jopa ilman ansiosta KyJy edistyy ihan kohtalaisesti. Viime viikolla en aloittanut kuin 2 uutta työtä ja olenkin lähinnä tehnyt toista niistä.


Tämän Pilvi-huivin aloitin eilen. Joudun kyllä säätämään ohjetta aika lailla, jotta saan langan riittämään, mutta katsotaan, mitä tästä tulee.

Tämän topin aloitin keskiviikkona. Lanka on BC Garnin Allinoa. Malli on kiva ja nopsa neuloa, joten on edistynyt varsin hyvin. Malli on Pitsit puikoille -kirjasta. Ajatus on yrittää saada tämä lomareissulle mukaan, katsotaan kuinka käy.

Ukkokullan pusero ei ole pahemmin edistynyt, isän takki vielä vähemmän, mutta jonkun sentin kumminkin.

Onpa hailakka väri kuvassa. Tämä Kid Silk-takki saattaakin osoittautua varsinaiseksi murheen kryyniksi. Kovin on hidasta neuloa tuollaista seitin ohutta lankaa, vaikka kaksinkertaisella langalla neulookin. Kaiken kukkuraksi tästä olisi tulossa sellainen piiitkä takki...

Ystävän joululahjasukat ovat edenneen tämän verran eli toinen sukka valmiina.

Loput aloitukset (äidin takki ja toiset polvarit) eivät sitten olekaan edistyneet mihinkään. Ei tämä nyt hullummalta näytä kumminkaan tässä vaiheessa. Vaan vielä noita aloituksia puuttuu melkoinen määrä.

1 kommentti: