lauantai 8. kesäkuuta 2013

KYHäilyä, KyJyilyä ja kissoja

Viikko on vierähtänyt ns. vapaa-ajan osalta KYHäilyn ja KyJyyn valmistautumisen merkeissä. KYHiss olen pysynyt aloitusten suhteen ns. tahdissa eli aloitettuna on nyt 8 työtä. Yksi on jopa valmistunut.


 
KYH#6 on osastoa piskuiset työt eli tiskirätti Novitan Bambu-langasta. Vähän huonosti näkyy tuo kisukuvio, mutta ehkä kumminkin erottuu. Tämän aloitin 6.6. illalla ja eilen sain valmiiksi. Enää siis 19 KYH-työtä jäljellä =)
 
Tulin kysäisseeksi tuolla Novitan Neulomossa, olisiko ihmisillä tänä vuonna intoa KyJyillä, ja koska sitä tuntui olevan, huomasin ryhtyneeni kyseisen tempauksen emoksi. Varmaan todella viisas veto sekin... Joka tapauksessa Kesäyöstä Jouluyöhön -tempaus on siis taas tulollaan, sehän pyörähtää käyntiin sitten juhannusaattona. Päätin siirtää KYHistä pari isompaa työtä KyJyyn, jotta olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia selviytyä jotenkin molemmista. Hah hah.
 
Ja sitten se pakollinen kissaosasto. Meitä on jo toista vuotta viihdyttänyt tuollainen pitkäkarvainen, Pörröksi nimeämämme kissakaveri. Heppu käy syömässä joko meillä tai vanhemmillani tuossa naapurissa, nykyään hän käy myös hellittävänä ja harjattavana. Vähän niinkuin kakkoskissa siis.
 
Tässä Pörrö on terassimme vieressä äitini hellittävänä.

Sitten selälleen, "rapsuttaisko joku masustakin".

Topinkin kanssa Pörrö tulee juttuun ihan kohtuullisesta, molemmat ovat kilttejä ja toimeen tullaan niin kauan, kun Topi saa olla pomo. Joskus Pörrö tuppaa sisälle tuosta avoimesta terassin ovesta ja sitä ei Topi hyvällä katso.
 
Pihahommiakin on taas tänään tullut tehtyä. Rikkaruohot kasvavat melkein silmissä, jos ei noita penkkejä säännöllisesti kitke ja pitihän sitä vähän taas siirrelläkin rehuja paikasta toiseen. Hyvä se on kasvienkin liikuntaa saada ;) Nyt voisi olla aika palata kudinten äärelle, josko vaikka saisi toisen piskuisen KYHin valmiiksi.
 
 

4 kommenttia:

  1. Kiva kissakuvio tiskirätissä! Komia on teidän naapuruston kisu; mukava, että tulevat toimeen Topin kanssa. Rikkaruohot ja heinät kasvavat meidänkin pellossa: enää ei jouda lenkille, kun rikkaruohoja pitää kiskoa urakalla.

    VastaaPoista
  2. Minä rapsuttaisin kyllä - molempia!

    VastaaPoista
  3. Stroke that pretty fur for me! So cute! I mean both cats.

    VastaaPoista