lauantai 18. toukokuuta 2013

Minttujäätelöä

Minttujäätelö on yksi lemppareistani. Penskana söin aina minttu-Puffetteja. Vehnäallergian myötä ovat Puffetit jääneet, mutta minttujäätelöstä tykkään edelleen. Niinpä kun näin tämän kevään uuden mintun värisen Rosen, oli sitä pakko ostaa. Teki mieli tehdä jokin kiva huivi ja pipo. Vaan huivista tulikin pusero.

No joo, enempihän tuo väri on turkoosi kuin minttujäätelön värinen, mutta raikas silti =) Malli on Novitan Syksy 2012 -lehdestä. Aloitan tämän silloin, kun ukkokulta lähti kotipuoleensa käymään, silloin oli vielä niin viileää, että tämä tuntui hyvältä ajatukselta. Mutta neulominen kesti ja kesti ja nyt kun se on valmis, tuntuu vähän siltä, että jää kyllä ensi syksyyn tämän pitäminen. Lankaa kului (yhdessä pipon kanssa) aika tarkkaan 300 grammaa, M-koon paita pikkuisen lisätyllä pituudella, mutta vajailla hihoilla. Piskuisen resorin tein ohjeesta poiketen 2o 2n -jousteella, 3 mm puikot koko hoidossa. Ihan kiva, simppeli peruspusero. Ja pipo kaveriksi
Toivottavasti tälle ei tule kesällä käyttöä.

Johan tämä toukokuukin on yli puolen välin. Tässä parin viikon hiljaisuuden aikana olen lähinnä paiskinut töitä ja koittanut vapaalla vähän tuolla pihamaalla pyllistellä. Niin ja kävinhän minä sen HCR:n juoksemassa, se meni ihmeen hyvin harjoittelun vähyyteen nähden ja olin "kisaan" varsin tyytyväinen omalta osaltani.
Nyt kun on ollut lämpöisiä päiviä, alkaa pihallakin jo tapahtua
 
 

Ja löytyihän sieltä vielä tällainenkin kukka
Heleätä helluntaita!

9 kommenttia:

  1. Oi, ihana pusero! Minulla on jo kahdet langat ostettuna tuohon malliin, milloinkahan ehtisin tekemään... Minäkin ahersin tänään koko päivän pihalla ja talkoissa ja huristelin kottareiden kanssa kuin mikäkin voimanainen, tulipa siitä hyvä olo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä aika kiva malli tehdä, tosin kovin hitaalta tuntui, mutta minähän en ole tunnettu kärsivällisyydestäni ;) Pihahommat vievät kyllä mennessään, vaikka saa siinäkin paikat kipeäksi, jos riittävästi kärrää ja kykkii.

      Poista
  2. Kaunis puseero ja sievä pipo. Toivottavasti et pääse käyttämään niitä pitkään aikaan :D

    Rapsutuksia Topille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon =D Topi kiittää rapsutuksista ja lähettää terveisiä Asterixille, Dessille ja Grisslille.

      Poista
  3. Huivista puseroksi - kiva huomata, että en ole ainut, jonka suunnitelmille voi käydä noin :).
    Hieno ja raikkaan värinen pusero. Mitenkähän olen missannut tuon mallin lehden ilmestyessä, pitääpä laittaa mieleen.

    Hih, toivoa tosiaankin sopii, että upeudestaan huolimatta pipolle ei olisi käyttöä ennen myöhäistä syksyä.

    Sinulla on erinomainen pohja, kun juoksu kulkee vähälle jääneestä harjoittelusta huolimatta hyvin. Pitäisi itsekin ottaa treenisessio työpaikalla pakollista Cooper-testiä varten, sujuisi miellyttävämmin treenailun jälkeen.

    Alkukesän kasvukausi on kuin pieniä ihmeitä täynnä. Viikossa ja jopa päivässä tapahtuu luonnossa niin paljon. Tämä on ihanaa aikaa.

    Oi kuinka kaunis kuva Topi-kissuudesta poseeraamassa. Kuvassa osuu kaikki kohdalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle käy usein niin, että ostan jotain lankaa olevinaan tiettyyn projektiin ja lopulta siitä syntyykin jotain ihan muuta. Tämä oli kyllä jo aika iso suunnitelman muutos =)

      Kauhistus sentään, jos töissä olisi pakollisena Cooper =D Kaipa se pohjakunto pikku hiljaa kehittyy, kun tarpeeksi hölköttää. Käytännössä tuo HCR oli tämän kevään ensimmäinen kunnollinen pitkä lenkkini, mutta meni tosiaan ihan mukavasti.

      Ja totta tosiaan, tämä alkukesä on oikein ihmettelyn aikaa mitä luontoon ja puutarhaan tulee! Minusta tuntuu, että joka päivä, kun pihalla kävelee, jotain uutta on "pullahtanut" näkyviin tai joku kasvi on ottanut ihan selvän kasvupyrähdyksen. Myös rikkaruohont tuntuvat kasvavan silmissä...

      Poista
  4. Tuo Rosen minttu on kaunis väri. Ja kiva simppeli malli paidassa. Kaunis päähinekin. Mutta toivottavasti seuraavat noin viisikuukautta saisivat nuo ihanuudet odotella kaapissa=)
    Montako kisaa juokset tänä kesänä?
    Kauniita kukkia ja myös komea "kukka"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, ettei näille vermeille olisi käyttöä ennen syksyä, vaikka puserosta ihan kiva tulikin.

      En mä niin kauhian montaa "kisaa" taida juosta. Naisten 10 on ensi sunnuntaina, mutta sehän on enemmän sellainen rento häppening, firman joukkueessa juoksen sen. Varmaan puolimaratoneja tulee juostua (virallisia siis) 2-3, elokuussa on sitten Helsinki City Marathon, syyskuussa varmaan tulee juostua vielä joko Espoon Rantamarotin puolikas tai Pääkaupunkijuoksu (puolikas sekin) tai kenties molemmat =) Ja marraskuussa sitten toivon mukaan Beirutin maraton. Siinähän sitä tällaiselle kuntojuoksijalle. Libanonissa minimaratoonarit jo kuulemma odottavat kovasti marraskuuta ja juoksutapahtumaa =) Ja tänä vuonna Beirutin maratonille osallistuu ensimmäinen pakolaisnuori, se on todella hienoa ja kovasti toivon hänelle hyvää juoksumenestystä ekalla maratonilla.

      Poista
  5. Jaksuja juoksemiseen! Kaunis piha ja ihana kisu!

    VastaaPoista