lauantai 25. elokuuta 2012

Ruutua, raitaa ja Romanovin mansikoita

Ihan ensimmäiseksi tahdon toivottaa uuden lukijani lämpimästi tervetulleeksi! Kiva, että löysit tänne, toivottavasti viihdyt.

Pöyhin tuossa tuota KyJy-kasaani miettiessäni, että mitähän niistä seuraavaksi yrittäisi edistää ja huomasin, että minulla taitaa olla menossa joku ihmeen raitakausi. Jossain vaiheessa melkein kaikessa, mitä neuloin oli palmikkoa, sitten pitsiä. Nyt on näköjään menossa ruudut ja raidat. Niin kuin nyt esim. näissä keskeneräisissä KyJy-töissä
 
 
 Sekä näissä toissa päivänä valmiiksi saamissani sukissa.

 
Nämähän ovat jo toiset laatuaan, ohje löytyy Kevät 2012 Novitasta. Tällä kertaa tein lyhyemmällä varrella, 48 silmukkaa. Lankana näissäkin 7 Veljestä sekä vanha Polkka. Tällä mallilla on vielä tulossa kolmannetkin KyJy-sukat, tosin Nallesta. Nämä sukat olivat KyJy-listallani numerolla 20.
 
Ukkokullalla ja minulla on tänään kai jonkinmoinen juhlapäivä, sillä päivälleen 12 vuotta sitten meidät vihittiin Helsingin maistraatissa. Varsinaisesti olemme aina kuitenkin pitäneet hääpäivänämme elokuun 27. päivää, jolloin meillä oli hääjuhla, jossa pastori-isäni vielä siunasi avioliittomme. Koska tällä kertaa maanantaina ei ole pahemmin mahdollisuutta hääpäivää juhlistaa, päätin hemmotella ukkokultaa tänään hyvällä ruoalla. No, yritän minä sitä tehdä kyllä muutenkin =) Ruoaksi Välimeren pilahvia, johon tuli riisin lisäksi mm. munakoisoa, sipulia, tomaattia ja paljon persiljaa. Jälkiruoaksi sitten iki-ihania Romanovin mansikoita.
 
Romanovin mansikoihin
tarvitset litran mansikoita, puolisen desiä sokeria, 1 appelsiinin, 1dl Cointreauta ja 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Pane peratut mansikat kulhoon ja ripottele pinnalle sokeri (tällä kertaa mansikat olivat juuri sopivan pikkuisia, ei tarvinnut edes puolittaa niitä). Pese appelsiini hyvin, raasta kuori ja purista mehu. Sekoita mansikoiden joukkoon Cointreau, appelsiinimehu ja kuoriraaste ja pane kulho peitettynä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi (tai vaihtoehtoisesti kerma, jos olet sen ystävä) ja mausta tilkalla vaniljauutetta. Nostele mansikoita ja vaniljavaahtoa vuorotellen korkeisiin laseihin. Nauti!
 
 
 
 


 

10 kommenttia:

  1. Hyvää hääpäivää! Kurkkasin blogiisi neulomossa ja piti hypätä tänne bloggeriin kurkkimaan myös. Ihanan väriset sukat, ihana värikäs tunika, ihania, ihania! Miten osasitkin valita mun lempivärit? ;) Hyvin etenee sinunkin Kyjysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin tällä(kin) kertaa laiska ja postasin ihat samat jutut molempiin blogeihin. Ei toi KyJy niin kauhean hyvin etene, valmiina on vasta 4 työtä ja tällä viikolla jää neulomiset vähiin työreissun takia. Mut jos viikonloppuna sitten taas saisi jotain tehtyä.

      Poista
  2. Kivasti erityyppisiä raitoja :) Minullakin on pari jämälankatyötä suunnitteilla sukkasatoon ja jonkinlaisia raitoja niihin on tarkoitus tulla.

    Hyvää hääpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopatossunen! Raitaneuleet on kyllä omiaan jämälankojen hävittämiseen, kaikista jämistä kun ei viitsi neliöitäkään virkata.

      Poista
  3. Hääpäivä onnittelut! Ja mikä ihana herkku. Kauniita vähän erillaisia sukkia. Sitä helposti mieltyy tekemään useampia töitä samalla teemalla kunnes tulee mitta täyteen. Ja sitten voi käydä jopa niin että sen viimeisen työn loppuun saattaminen onkin tuskallista. Mutta kauniita töitä ja KyJy tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ladybug! Näinhän se menee, tämäkin kausi päättyy kyllä aikanaan ja todennäköisesti kuin seinään =) Näin on yleensä käynyt. Mikähän mahtaa olla seuraava kausi... ei ainakaan nypyt.

      Poista
  4. Violett Dunkles (SNY)26. elokuuta 2012 klo 13.33

    Hyvää hääpäivää! Nauttikaa.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut täältäkin hääpäivän johdosta!
    Ihania raitoja ja värejä neuleissa, tykkään varsinkin noista punasävyisistä sukista. Ja ah noita mansikoita, kiitos ohjeesta, täytyy varmaan ensi kesänä kokeilla kun taas saa tuoreita mansikoita.
    Blogissani on sinulle tunnustus, tule noutamaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kammarin Irma! Suosittelen kyllä kokeilemaan mansikoita, ne ovat todella herkullisia. Kaunis kiitos tunnustuksesta!

    VastaaPoista