torstai 19. maaliskuuta 2015

Juhlahumua

Nyt on kuulkaa tullut kokattua melkein loppu vuoden tarpeiksi. Viime viikon illat menivät oikeastaan kokonaan niiden 90 hengen juhlien valmisteluissa. Samalla yritin ns. vasemmalla kädellä valmistella omia synttärijuhliani, jotka olivat tämän viikon maanantaina. Tukussa käyntiä, astioiden haalimista, ruokamäärien tarkistuslaskentoja, mitä-kaikkea-olenkaan-voinut-unohtaa -pohdintoja, logistiikkasäätöä jne.

Mutta perjantai ja 13. päivä sujui enemmänkin kuin hyvin. Pieni paniikkikohtaus iski H-hetken lähestyessä, mutta siitäkin selvittiin. Ruokaa riitti, mikään ei loppunut kesken ja mikä tärkeintä, sekä juhlakalu että vieraat olivat tarjoiluihin tyytyväisiä. Itse asiassa "pitopalvelustani" haluttiin tilata tarjoilut yksiin 50-vuotisjuhliin, yksiin ristiäisiin ja ensi vuonna vietettäviin pyöreiden vuosien juhliin, joten oletan, ettei ruoka ainakaan pahaa ollut =D Yhtään kuvaa en tarjoiluista tai mistään muustakaan todellakaan ehtinyt ottaa. Hämmästyin ehkä itsekin hieman, että selvisin urakasta. Omasta kuppilastahan olen haaveillut jo monta vuotta ja jos sellainen vain taloudellisesti olisi mahdollinen, saattaisi sinne joskus joku asiakaskin eksyä =) Tai sitten voisi noita kemuja vallan järkätä...

Omat maanantaiset juhlat olivat huomattavasti pienemmät, vajaa parikymmentä henkeä vain. En itse välitä niin suurista juhlista vaan halusin kutsua vain joitakin tärkeitä ihmisiä. Minulla ei ole juuri koskaan ollut syntymäpäiväjuhlia (tai oli kuulemma viimeksi, kun täytin 3 vuotta, mutta niistä en muista mitään), joten juhlien pitäminen ylipäänsä oli poikkeuksellista ja jotenkin luksusta. Järjestely ainakin oli kivaa, vaikka sainkin (taas) tehdä kaiken yksin, kun ukkokultaa eivät minun puuhasteluni juuri kiinnosta. Ilta oli mukava ja tarjoilutkin tekivät kauppansa.


Varsinainen ruokatarjoilu sisälsi mm. kikherne-halloumisalaattia, marinoituja paprikoita ja munakoisoa, tahini-porkkanoita, lammaspyöryköitä ja punaviinissä haudutettua chorizoa. Niin ja ranskalaisia juustoja.

Ja koska itse rakastan jälkkäreiden tekemistä ehkä jopa ruoanlaittoa enemmän, jälkkäreinä oli sitruunatarteletteja, kirsikkamoussekakkua, päärynäkinuskikakkua ja appelsiini-suklaaganachekakkua.
Itse ihastuin näihin valkosuklaalla höystettyihin sitruunatarteletteihin, joita en ollut aiemmin tehnyt.


Kaiken kaikkiaan ei pöllömpää vaihtelua normiarkeen. Mutta painoa on tullut tässä viikon mittaan kilon päivävauhdilla, joten paluu arkeen voisi nyt olla ihan suotavaa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Iik ja kääk

Siis apua, maaliskuu jo. No mutta, taisin luvatakin blogin päivittyvän hissukseen, sitten kun siltä tuntuu.

Mitä tässä välissä on tullut tehtyä... Enimmän osan ajasta olen sairastellut erinäisiä keuhkotauteja. Loppiaisesta asti on vuoron perään ollut normiflunssaa, keuhkoputkentulehdusta, keuhkokuume, sitten taas keuhkoputkentulehdus... Viime kuussa viimein löytyi syyllinenkin eli mykoplasmahan tuolla sisuksissa on lymyillyt jo pidemmän aikaa. Sitä nyt on koitettu tappaa antibioottikuureilla, kolme vedetty ja neljäs alkaa huomenna. Eiköhän tuo ala jo toeta.

Neulomukset ovat olleet aika vaatimattomia, en oikein ole jaksanut isompia väsätä, joten Libanoniin viemisiksi on syntynyt parit pikkuiset sukat Nallesta sekä pari virkattua tilkkupeittoa. Paloja on helppo virkkailla silleen, että aivot ovat "vapaalla", kasaaminen tietysti vähän työläämpää, mutta vähä kerrallaan sekin menee huomaamatta.




Ja nyt huomaan, että toisesta peitosta ei tainnut tulla edes kuvaa, kun se lähti jo matkaan. Tai sitten se on vielä kamerassa.

Tällä hetkellä on ilmassa pientä paniikkia, sillä jossain mielenhäiriössä otin kontolleni ystäväni 40-vuotissyntymäpäivien tarjoilut. Juhlat ovat perjantai-iltana, vieraita tulossa 90 ja minun pitäisi siis saada aikaiseksi noutopöytätarjoilu. Hah haa! Teemana Espanja ja tapakset, menuun sisältyy mm. sitruunainen peruna-parsasalaatti, tapas-pyörykät, feta-paprikaleipäset, serranoa&hunajamelonia, jne. Saa nähdä kuinka ämmän käy.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Tervehdys, mussukat! Ensiksi kiitokset kaikille edellistä pohdintaani kommentoineille!

Olen näitä blogiasioita nyt tovin mielessäni hautonut. Blogi jäi viime vuonna pahasti heitteille monestakin syystä. Vuosi oli monessa suhteessa aika rankka. Oli työstressiä, vakavaa sairautta perheessä, Topin kuolema ja ehkä kaiken summana ei tuo parisuhdekaan oikein kukoistanut. Työtilanne ei tänä vuonna ole sen kummempi, mutta ehkä se elämä sittenkin voittaa noin niinkuin muuten. Topia on edelleen ikävä, mutta sen menetyksen suhteen ollaan jo voiton puolella. Isän leukemia on Jumalan kiitos selätetty ja naimisissakin vielä ollaan =) Joten enköhän minä hiljakseen herätä tämän turinanurkkani henkiin. Toisen blogini, jota olen siis pitänyt Novitan sivuilla päätin kuitenkin lopettaa. Ensinnäkin se kahteen paikkaan päivittäminen ei enää innosta ja muutenkin Novitan sivut taitavat olla mennyttä. Uusi Novitaknits ei ainakaan minua innosta ja vanhoilla sivuilla varmaan alkaa väki vähetä entisestään. Mutta täällä Bloggeri-nurkassani ajattelin höpinöitä jatkaa. Toivottavasti pysytte matkassa mukana.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

On se vielä hengissä

Jaaha. Vai että lokakuun alussa on viimeksi tullut blogia päivitettyä. Hmm. Blogin pitäjä on kyllä vielä hengissä, blogista en ole ihan varma.

Töitä on tullut paiskittua aika lailla, ylitöitä piti puskea niin loka- kuin marraskuussakin ja siinä on yksi syy blogitaukoon. Rehellisyyden nimissä syitä on muitakin. Esimerkiksi se, ettei ole oikein ollut asiaa. Olen kyllä neulonut, KyJyjäkin on valmistunut (vaikka en edes kuvittele saavani kaikkia jouluun mennessä valmiiksi, kuinkas muuten...) ja kokkailtua on tullut vähän liiankin kanssa niin, että jonkun reseptinkin olisi voinut roiskaista ilmoille. Mutta ei vain ole tuntunut siltä, että haluaisin nyt blogia päivittää. Topin kuolema, josta tulee näinä päivinä kuluneeksi 5 kuukautta, on yksi syy hiljaiseloon. Jotenkin tämä blogi ilman blogikissaa ei tunnu enää "oikealta", vaikkei blogi sinänsä mikään kissablogi olekaan.

Muidenkin blogien seuraaminen on jäänyt lähinnä ajanpuutteesta johtuen, silloin tällöin olen vain äynyt vilkaisemassa, mitä "tutuille" kuuluu. Olen pohtinut oman blogini jatkoa. Herätänkö tämän koomasta, aloitanko uuden puhtaalta pöydältä vai jätänkö sikseen. En vielä tiedä. Kuulostelen kai tuntemuksiani tässä vielä ja katsotaan. Väkinäinen blogin pitohan ei ole kenellekään ilo, joten se ei kuulu vaihtoehtoihin. Katsellaan. Blogiystäviä on ikävä.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Puolimatkan krouvi


KyJyssä siis. Eli 10 työtä valmiina, toinen moinen pitäisi vielä saada aikaiseksi jouluun mennessä. Voihan kääk. Nämä valmistuneet ovat taas sitä pikkuosastoa.

Numerolla 6 aloitettu vauvan nuttu Sublime Baby Cashmerino Aranista. Alku sujui hyvin, mutta sitten jotenkin leipäännyin tähän ja niinpä valmistuminen kesti luvattoman kauan. Tässä se nyt kuitenkin on:
Tämä lähtee sitten taas jossain välissä Libanoniin jollekin pienelle prinsessalle.

Numerolla 10 aloitettu pikku ihmisen takki ei sekään järin vauhdilla valmistunut. Se taas johtui siitä, etten meinannut millään löytää sopivia nappeja tähän Noro Kureyonista neulottuun kirjavaan luomukseen.

Malli oli 7 Veikalle, mutta hyvin kävi Kureonillekin. Minulla oli 4 kerää jostain alesta ostettua Kureyonia ja se riitti juuri tähän takkii. Yhtään ei jäänyt yli. Nuo vihreät napit ovat kolmannet, joita takkiin koitin. En ihan tyytyväinen ole vieläkään, mutta nämä ovat kokeilemistani parhaiten sopivat. Tämäkin matkustaa Libanoniin.

Viimeisenä vielä numerolla 11 aloitetut sukat ihanasta Zeldan värjäämästä Nallest.a.



 Koko noin 39, aika tarkalleen kului koko 100 gramman kerä, kun ei siitä jäänyt kuin metrin pätkä.

Kovasti on syksyä ilmassa, mutta sen verran lämmin on vielä enimmäkseen ollut, että kesäkukat kukkivat vielä ihmeen hyvin. Takin paikka on jo saanut syksyisemmän ilmeen, vaikka mirrinminttu vielä kukkiikin:


Mukavaa viikonloppua, kamut!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Väinöt


Hrr, niin vain oli mittari pakkasen puolella tänä aamuna täällä etelässäkin. Kaksikin pakkasastetta tuntuu näin alkuun peijakkaan kylmältä, ennen kuin siihen palelemiseen taas tottuu. Seitsemännen valmistuneen KyJy-työn ajoitus oli siis varsin hyvä, sillä nämä lämmittimet pääsivät käyttöön melkein suoraan puikoilta.



Kuvat on taas ihan järkkyjä, koska räpsäisin ne kännykällä tässä työpaikan keinovalossa aamusella. Ihan tolkuttoman iso tuo ensimmäinen =D Mutta malli näkyy kuitenkin. Niin ja jos joku ihmettelee tuossa ylimmässä kuvassa nilkan "muhkuroita" niin minulla on tuossa nilkkurit jalassa =)

KyJy #13 on siis Väinö-säärystimet. Ohje löytyy Ulla-neuleen arkistosta. Lankana näissä Novitan Impivaara ja sitä kului melkein 2 kerää eli 200g. Ohjeessa lankana oli 7 Veikka ja 3,5 mm puikot, mutta itse neuloin 4 mm puikoilla, koska säärystimistä olisi muuten tullut liian kittanat. Nyt ovat juuri sopivan napakat. Vilukissa kun olen, halusin säärystimistä niin pitkät, että ulottuvat suorina polviin asti. Ja mukavastihan nuo aamusella lämmittivät!

Muutkin KyJyt ovan hitusen edenneet, kaksi vauvan nuttua on viimeistelyä vailla valmiit. Tarkemmin sanottuna molemmista puuttuu napit: toiseen ei ole sopivia ja toisen kohdalla en osaa päättää, mitkä napit valitsisin. Josko perjantaina ennätän nappikaupoille niin saisin sitten viikonloppuna nutut valmiiksi. Ehkä.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Murheenkryyni eli KyJy #6


Hoh hoi. Kyllä oli varsinainen hiusten harmaannuttaja tämä KyJy. Kyseessä siis Moda-lehdestä löytynyt palmikkojakku. Ohjeen mukaan lankaa olisi pitänyt M-kokoiseen jakkuun mennä 400g. Minulla oli 500g Debbie Bliss Amalfia, joten tottahan se jakkuun riittäisi. Ohje oli eri langalle, mutta tiheys täsmäsi ja metritkin suurin piirtein. Kissan viikset. Lanka loppui kesken pääntien kohdalla ja hirveän metsästyksen jälkeen löysin ebaysta yhden kerän oikean väristä lankaa, jolle tuli hintaa aivan järjettömästi. Lankakerä tuli viikon odottelun jälkeen, jatkoin neuletta ja totesin, että ei tule riittämään viimeistelyyn, kun nappilistatkin olisi pitänyt vielä saata tehdyksi. Mistään ei löytynyt lähelläkään oikean sävyistä vastaavaa lankaa. Siispä vetäistään varastosta jotain aivan muuta ja lopputulos on tämä:




Jatkoin sitten violetilla Drops Muskatilla, jota jäi edellisestä murheenkryynistä, johon jouduin ostamaan lisää lankaa =)  Itse asiassa minä pidän lopputuloksesta. Jakku ei oikein pääse oikeuksiinsa tuossa henkarin päällä, mutta en saanut ukkokultaa taaskaan kuvaamaan. Jakku on ehkä himpun turhan iso, mutta onpa herkutteluvaraa ;)  Tämä on siis kuudes valmistunut KyJy ja listallakin #6. Lankaa kului loppujen lopusksi 600g! Tiedä mikä tässä sitten meni niin pieleen, mutta valmistuipa kumminkin.

Malliin tykästyin itse asiassa niin paljon, että ajattelin tehdä toisen villaisen version. Hieman aion muokata tuota yläosaa, josta en niin tykkää. Ehkä yksi palmikonkierto lisää ja ainaoikean tilalle jotain muuta. Ja pitkät hihat. Lankakin on valmiina (ja sitä on paljon...), mutta josko nyt ei kuitenkaan toista samaan KyJyyn =)

maanantai 1. syyskuuta 2014

KyJy-pläjäys


Sinne meni elokuu ja loma ja KyJyn ensimmäinen deadlinekin eli 15 aloitustahan  piti olla tehtynä elokuun loppuun mennessä.

KyJy käynnistyi kohtalaisesti, mutta niinhän siinä sitten taas kävi, että homma meinasi mennä läskiksi jo tässä vaiheessa, kun ei neulomiseen oikein ollut aikaa ja langat loppuivat kesken ja mitä kaikkea. Ilokseni siis huomasin perjantaina, että aikaa ensimmäisen 15 aloitukseen tekemiseen on enää pari päivää ja aloituksia puuttui 8. Lauantaiksi olin luvannut lähteä äidin kanssa kirpputorille, joten aikaa ei ollut juuri muuhun kuin tuikata töitä alulle. Tässäpä siis pläjäys aloituksista ja keskeneräisistä KyJyistä, taitavat tulla vähän satunnaisessa järjestyksessä.


Tämä sinänsä ihana jakku Debbie Bliss Amalfista osoittautui taas yhdeksi päänsäryksi, kun lanka loppui kesken. Kuten huomaatte, paljoa ei kaarrokkeen yläosasta enää puutu, mutta lanka loppui tuohon. Ja ko. lankaa ei myydä tässä maassa enää missään, joten viikon päivät metsästin netistä edes yhtä kerää ja lopulta löysin ebaysta. Tulihan kerälle hintaa, kun sen Briteistä ostin ja pelkät postikulut olivat 5 puntaa... Nyt vain odottelen kerää kotiutuvaksi, että pääsen jatkamaan tämän kesäjakun (hah!) loppuun.


Tämän pikkuihmisen nutun aloitin sitten tuota edellistä lankaa metsästäessäni. Hilkulle meni lanka tässäkin: minulla oli 4 kerää aikoinaan jostain alesta bongattua Noro Kureyonia ja lanka loppui juuri tuohon pääntien päättelykerrokseen. Saumat pitäisi vielä ommella, langat päätellä ja kehittää tähän napit.


Seuraavaksi puikoille sitten taas tällainen pikkutyö eli kaarrokejakku Syksy 2014 Novitasta. Lankana 7 Veikka. Kuten näkyy, vasta kaarrokkeen alku menossa. Tämä siis neulotaan ylhäältä alas kaarrokkeesta aloittaen.


Jottei ihan menisi takkitehtailuksi, väliin kirjoneulesukat (kuten näkyy, heh heh) Nallesta.


Ja lisää pikku ihmisten vaatteita: sinikirjavasta 7 Veikasta tulee pusero pikku pojalle, vaaleanpunaisesta Sublimesta taas nuttu pienelle prinsessalle. Nutusta on takakappale valmis, ei vain oikein näy kuvassa.


Ja vielä sekalaista seurakuntaa: ylhäällä vasemmalla Zeldan värjäämästä ihku-Nallesta sukat, ruskeasta möykystä tulee Väinö-säärystimet Impivaarasta, alhaalla vasemmalle vauvan nutun alku 7 Veikasta ja oikealla isän joululahjapusero niin ikään 7 Veikasta hyvällä alulla.
Ja nyt huomaan, että tästä puuttuukin vielä se isotöisin eli kirjoneuletakki Rowan Creative Focus Worstedista ukkokullalle. Unohdin näköjään kuvata sen.
Lopuksi vielä yksi valmistunut työ eli sukat Novitan 7 Veikka Polkasta:


Koko sellainen 39. Tämä on valmistunut KyJy #5.
Nyt kun vielä ehtisi näitä edistää johonkin suuntaan... ja sitten vielä ne viimeiset 5 aloitusta jossain vaiheessa. Huoh.