sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Tervehdys, mussukat! Ensiksi kiitokset kaikille edellistä pohdintaani kommentoineille!

Olen näitä blogiasioita nyt tovin mielessäni hautonut. Blogi jäi viime vuonna pahasti heitteille monestakin syystä. Vuosi oli monessa suhteessa aika rankka. Oli työstressiä, vakavaa sairautta perheessä, Topin kuolema ja ehkä kaiken summana ei tuo parisuhdekaan oikein kukoistanut. Työtilanne ei tänä vuonna ole sen kummempi, mutta ehkä se elämä sittenkin voittaa noin niinkuin muuten. Topia on edelleen ikävä, mutta sen menetyksen suhteen ollaan jo voiton puolella. Isän leukemia on Jumalan kiitos selätetty ja naimisissakin vielä ollaan =) Joten enköhän minä hiljakseen herätä tämän turinanurkkani henkiin. Toisen blogini, jota olen siis pitänyt Novitan sivuilla päätin kuitenkin lopettaa. Ensinnäkin se kahteen paikkaan päivittäminen ei enää innosta ja muutenkin Novitan sivut taitavat olla mennyttä. Uusi Novitaknits ei ainakaan minua innosta ja vanhoilla sivuilla varmaan alkaa väki vähetä entisestään. Mutta täällä Bloggeri-nurkassani ajattelin höpinöitä jatkaa. Toivottavasti pysytte matkassa mukana.

9 kommenttia:

  1. Kiva kuulla Sinusta - kyllä elämä voittaa lopussa! Blogin kirjoittaminen on jäänyt täälläkin aika vähiin, Luna-kissa katosi loppukesästä eikä ole sen koommin näkynyt etsimisestä huolimatta. Monenlaisia haasteita matka tuo tullessaan, mutta jospa tästä vielä herätään henkiin valoisuuden lisääntyessä.
    Paljon lämpöisiä ja voimaannuttavia ajatuksia Sinulle täältä Pohjoisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisulit! Voi miten ikävä kuulla Lunasta! Minulta jäi pitkäksi toviksi myös muiden blogien seuraaminen enkä siis ollut Lunan kohtalosta tietoinen. Miten kurjaa =( Voimia sinulle myös matkalle, ehkä rämmimme joukolla eteenpäin.

      Poista
  2. Mukana kuljetaan. Hiljaista minullakin omassa blogissa aika-ajoin, mutta eiköhän mennä molemmat niin, että kirjoitellaan sitten kun siltä tuntuu:) Ikävä minullakin menetettyjä karvakavereita ja työkuviot ovat melkoisen haasteelliset, joten elämä on kiireistä ihan liiaksikin. Mutta - täällä minä vierailen jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Zelda! Tuo on hyvä taktiikka, kirjoitellaan kun siltä tuntuu. Ja pökitään tarpeen vaatiessa toisiamme eteenpäin =) Kiireen ja kaikkien kiemuroiden keskellä tieto ystävistä auttaa kummasti. Ovat he sitten fyysisesti vierellä tai jossakin "maailmalla".

      Poista
  3. Voi Krista! Ei ollut sinun vuosi viime vuonna. Ihanaa jos jatkat bloggailua, vaikka ede silloin tällöin. Minäkin omaa blogiani elvyttelen vähitellen. Täällä ollaan hengessä mukana!

    VastaaPoista
  4. Mitähän on oikein ollut ilmassa viime vuonna, ei ole ollut ihan toppenia monellakaan suunnalla. Voimia sinulle, ja blogia ehtii päivitellä vähän rauhalliseempaankin tahtiin. Kyllä me jaksetaan odottaa!

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö mitä? Samaa vaivaa täälläkin. Niin pliisu vaihe elämässä minullakin ettei blogi tekstiä näistä kuulumisista paljon ole kannattanut kirjoitella. Mutta jospa tässä olis pohjakosketus saatu ja pikkuhiljaa noustais. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Täällä myös yksi "kohtalotoveri", viime vuosi oli todella raskas myös meikällä, blogin päivittäminen sekä bloggailut jäänneet siitä syystä vähemmälle. Kivaa kuitenkin kun jatkat blogi päivityksiäsi. Tänne on niin mukava tulla kurkistelemaan kauniita töitäsi:) Voimia sinulle sekä ihanaa helmikuuta! T: Näpertelijä-

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, että jatkat tätä blogia, vaikka sitten harvempaankin tahtiin, jaksamme kyllä odottaa. Kauniita töitäsi on ollut aina niin kiva käydä katselemassa ja turinoistasi lukemassa. Olen usein miettinyt mitä sinulle kuuluu. Toivon sydämestäni monien rankkojen asioiden jälkeen paljon parempien aikojen ja mukavampien asioiden koittavan sinulle.

    Uusi Novitaknits ei nappaa minullakaan, tokkopa sellaiseksi kehittyykään, että sinne siirryn vanhan foorumin jossain vaiheessa kadotessa.

    VastaaPoista