maanantai 23. syyskuuta 2013

Syrjähyppy

Niin, olishan tossa noita keskeneräisiä KyJyjä 15 kpl. Ja jos nyt ei niitä kykene edistämään niin olisi sitten niitä kesken jääneitä KYHäilyjä, öö kymmenkunta. En edes muista montako niitä jäi. Mutta koska ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella ja nykyhetkessä eläminen niin kovin vaikeaa meille ihmisille, halajaa neulojankin mieli aina eteenpäin ja sinne toiselle puolelle aitaa. Oli pakko saada säärystimet. Ihan siis justiinsa nyt eikä sitten KyJyn jälkeen. Ja ne piti olla tumman harmaat ja paksusta langasta. Koska töissä on kylmä.


 
Omien jalkojen kuvaaminen on kyllä ihan tolkuttoman vaikeaa. Mahdollinen kuvausassarikin pötkäsi sohvalla kissan alustana, joten apuja ei irronnut. No, eipä näissä säärystimissä mitään ihmeellistä nähtävää olekaan. Ne ovat tumman harmaat ja paksut =)  Lankana Novitan Tempo, sitä kului tasan 2 kerää. Mallia ei sen kummemmin ollut, 48 silmukkaa, viitisen senttiä 1 o, 1 n joustinta kiertäen (6,5mm puikoilla), sen jälkeen noin 25 cm joka toinen kerros 1o, 1n ja joka toinen kerros oikein, lopuksi noin 8 cm joustinta 6mm puikoilla.
 
Nyt kun mieliteko on tyydytetty, täytyy palata ruotuun ja KyJyjen pariin. Huokaus.
 
 

3 kommenttia:

  1. Näyttää se kissanalusta toimivan kuvausalustanakin :D. Rapsuja Topille!

    VastaaPoista
  2. Tärkeimmät työt ensin ja mikä voisi olla tärkeämpää kuin viihdyttää kissaa :)

    Lämmikettä tarvitaan kohta jo ulkonakin eikä vain kylmissä työtiloissa.

    VastaaPoista
  3. Jos töissä on kylmä niin onhan se ihan hyvä syy syrjähyppyyn ;) Kivan säärystimet. Ja mitä KyJyyn tulee, eipä ole minunkaan KyJyni paremmassa jamassa. Siellä niitä semi valmiita ja keskeneräisiä lojuu kasa päin ja hidasta on neulonta tahti.

    VastaaPoista