torstai 29. elokuuta 2013

Kuulumisia

Vähän on harvaksi käynyt tämän blogin päivitystahti, mutta joskus tulee näitä aikoja, että elo on niin vilkasta, ettei kaikkeen jouda. Maratonin jälkeen on töissä ollut kovin kiire, viime viikolla jouduin tekemään pitkää päivää vähillä unilla ja perjantaina sitten appiukko saapui kyläilemään. Vähiin ovat unet jääneet nytkin; minä olen kovin herkkäuninen ja korvatulpista huolimatta herään joka kerta, kun appi yöllä kipittää vessaan (parin tunnin välein lääkkeestä johtuen). Aamulla appi herää puoli viideltä rukoilemaan aamurukouksen ja vaikka hän toki sen jälkeen käykin uudestaan nukkumaan, en minä enää saa unta. Tässä alkaa vähän siis olla sosiaalisuus ja kaikki muukin koetuksella, kun ei tahdo silmä enää pysyä auki päiväselläkään. Appi viipyy meillä ensi maanantaihin asti ja ensi viikolla pitäisi taas jaksaa vääntää pitkää päivää töissä, joten hyvin menee.

No, enpä vuodata enempää vaan totean, että pari KyJyä on sentään valmistunut sitten viime postauksen.

Ensimmäisen valmistuivat, yllätys yllätys, Rinsessat Neuleunelmista ostetusta, käsinvärjätystä sukkalangasta.
 
Väri oli nimeltään "Pompiainen", ihanaa suklaan ruskeaa ja hennon vaaleanpunaista. Lankaa näihin kului noin 85 grammaa. Päätynevät pukin konttiin. Ja nämä olivat siis KyJy #19.
 
Toinen valmistunut KyJy on numerolla 9 aloitettu jättihuivi Novitan Silmusta. En tullut mitanneeksi huivia, mutta kyllä sillä ihan riittävästi kokoa on; tähän huiviin kyllä kääriytyy vallan mukavasta ilmojen viiletessä. On sillä jo ollut iltasella käyttöä terassilla istuessa. Lankaa tähän kului 400 grammaa. Ihan simppelia 2o, 2n neulosta.

 

8 kommenttia:

  1. Sitähän se välillä tuppaa olemaan, meinaan kiirusta. Ja jos maratoonarikaan ei meinaa vauhdissa pysyä niin sitten onkin tosi kiire ;)
    Huonosti nukutut yöt käyvät raskaaksi. Niin samassa veneessä olen tällä viikolla. Yövuoron jälkeen unta 5,5-6 tuntia ja sekin pätkissä. Nyt alkaa olla jo sitten ajatus melko jähmeetä.
    KyJysikin edistyy eli vielä ei ole peli menetetty.
    Joskus sitä pitää venyä melkoisesti mutta toivottavasti ensi viikolla saat vähintään nukkua työ kiireistä huolimatta. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta, sitä tarvitaan. Mulla tuppaa olemaan sitä vikaa, että sit kun olen tarpeeksi väsynyt, en nuku enää senkään vertaa. Nyt aletaan olla siinä jamassa. Ehkä joku nuijanukutus on kohta paikallaan.

      Poista
  2. Huonosti nukutut yöt ovat kauheita. Muistan vieläkin millainen zombi olin kun kuopus ei nukkunut ensimmäisen elinvuotensa aikana kuin pätkissä.

    Yritä nukkua aina kun voit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritystä on juu... Ehkä liikaakin. Takaraivossa kummittelee edellinen varsin pitkä univaikeuksien putki. Mulla meni pari vuotta, etten nukkunut kunnolla. Sitten viimein menin lääkäriin ja sain avun. Mutta näitä lyhyempiä jaksoja tulee aina säännöllisen epäsäännöllisesti ja sitten alkaa aina jossain vaiheessa se yön tulo jo kammoksuttaa. Eiköhän tämä taas tästä.

      Poista
  3. Poikkesin lukemaan kuulumiasi. Ikäviä nuo huonosti nukutut yöt, ne vievät kyllä kaikki mehut, toivotaan että pääset pian nauttimaan kunnon yöunista. Kauniita töitä on puikoiltasi tipahtanut:) Meikälläkin on blogin pito jäänyt hieman hunningolle. Kesä oli niin ihana ja tuli oltua paljon täysin pihalla:) Yksi työ valmistunut ja muutama puikoilla odottamassa valmistumistaan:) Oikein mukavaa syksyä sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit! Taitaa monella tuo neulominen jäädä vähemmälle kesällä, varsinkin jos on hyvät ilmat. Silloin sitä mieluummin nauttii ulkona olemisesta ja siellä puuhastelusta ja niin pitääkin! Kaunista syyskuuta sinulle ja tulehan taas kylään =)

      Poista
  4. Ihanat Rinsessat, jotka lanka kruunaa :). Ehdin nähdä nämä juuri ennen verkosta poistumistani, piti kommentoidakin, mutta nukahtelin jo ruokalautasen ääreen rempasta iltamyöhällä kotiutuessani.
    Huonosti nukutut yöt saavat päivät todella takkuisiksi, tuoretta kokemusta on :d.
    Toivottavasti olet nyt jo ehtinyt levätäkin!
    Istun täällä keskellä laatikkovuorta, mutta sain pakon sanelemana viritettyä tämän laskunmaksuvälineen tulille ;).
    Toivottavasti ehdin lokakuun alkuun mennessä palata käsitöiden pariin.

    VastaaPoista