maanantai 1. huhtikuuta 2013

Yksinkertainen voi joskus olla vaikeaa

Pääsiäisen suomista vapaapäivistä huolimatta neulominen on jäänyt melko vähiin. Osin siksi, että on ollut kaikenlaista muuta mieluisaa puuhaa, osin siksi, että olen yrittänyt kiltisti lepuutta tuota oikeaa käpälääni, ettei se nyt vallan hankalaksi äidy. Olen kuitenkin tikuttanut työkaverin pojan takkia. Pienen ja simppelin takin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt syntyä melkeinpä käden käänteessä, mutta kattia kanssa. Yksinkertaisessa takissa onnistuin tekemään niin monta virhettä, että harvoin tulee isommissa töissä niin montaa kämmiä. Aamulla purkaessani kolmannen kerran pääntien reunusta mietinkin, että on se luojan lykky, ettei tämä ole aikuisen miehen takki. No, valmistui se sentään lopulta.
 
Onpa hassun "levähtänyt" kuva. No mutta, malli ja lanka ovat Dropsin. Tai pikemminkin silmukkamäärät ovat Dropsin ohjeesta, muuten tämä on aika lailla sävelletty. Lankana Merino Extra Fine, sitä kului himpun vajaa 250 grammaa, puikot 3,5mm ja 4,5mm, koko 2-vuotiaan.
 
Hihoissa on kivat pienet palmikot keskellä, eivät vain tuossa pingotuskuvassa oikein näy.
 
 
Nappeina 6 eri väristä sydäntä (tai siis 2 aina yhtä väriä).


Aika kiva tästä lopulta tuli, vaikka meinasikin itseltä hihat palaa. Tämä sopinee aiemmin neulomieni villapökien kaveriksi.
 
Huomenna onkin sitten edessä paluu arkeen. Olisin kyllä voinut tätä lomailua jatkaa ilman suurempia vaikeuksia. Tosin tuo kokkailupuoli pääsi hieman riistäytymään käsistä ja ehkä painonhallinnan kannalta on ihan terveellistä "päästä" taas töihin ;)  Eilen olimme vanhempieni luona syömässä ja tein meille jälkiruoaksi tuollaisen Philadelphia-kakun.
Ylihintaiset tuoreet vadelmat ja boysenmarjat olivat jumalattoman hyviä. Ai että odotan jo sitä aikaa, kun saa tuoreita marjoja. Mansikoita, vadelmia, kirsikoita, mustikoita, karhunvadelmia...aah! Sitä odotellessa.
 

6 kommenttia:

  1. Wow, mikä kakku. Tuoreita marjoja... ihanaa. Soma tuo pikku miehen takki. Kauniit napit yksityiskohtana. Niin, mikä se onkin että joskus yksin kertaiselta kuulostava asia voi koitua ihmeen pulmalliseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä minä olen todennut useimmiten kompastuvani juuri noissa simppeleissä jutuissa. Mitähän sekin sitten kertoo...

      Poista
  2. Istun täällä vesi kielellä kakkuasi katsellen, ties kuinka monetta kertaa jo. Ihania tuoreita marjoja :).

    Yksinkertainen voi joskus tökkiä oikein olan takaa, mutta tässä tapauksessa on todettava, että yksinkertainen on kaunista sydämellisine nappeineen, ihana lopputulos:).

    Muistahan parannella kätesi kunnolla sitä liikaa rasittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kakku kyllä melkein vei kielen mennessään =) Varsinkin boysenmarjat olivat jumalaisen herkullisia. Ah! Kyllä se käpälä tuosta pikku hiljaa... eilenkään en neulonut yhtään. Tänä iltana meinaan kyllä yrittää ;)

      Poista
  3. Soma pieni takki. :D Ite myös inventaariota tein langoilleni juuri ja yllättysin tosi kovin siitä kuinka pnljon omistan. Siispä laitoinkin itseni osto kieltoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en langanostolakkoon uskalla enää ryhtyä. Olin viime vuoden ostolakossa ja kuinka ollakaan, kun vuosi vaihtui, langanosto karkasi totaalisesti käsistä. Nyt yritän kuitenkin tosissani varastoa pienentää ja käyttää ostoksissa järkeä (?).

      Poista