lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kokataanpa välillä

Aluksi toivotan Pilvikirsikan tervetulleeksi lukijoiden joukkoon! Uusia lukijoita on aina mukava saada.

Neulerintamalta ei tähän hätään kuulu mitään uutta, kaikenlaista muuta kyllä on ilmassa. Kissuudesta on hieman huolta, eilisen puolivuotiskontrollin uutiset eivät oikein olleet hyviä ja menemmekin kissuuden kanssa maanantaiaamuna kardiologille ja muihin lisätutkimuksiin. Siitä sitten toisella kertaa lisää.

Tänään olen saanut viettää syntymäpäivääni kerrassaan aurinkoisissa merkeissä. Jouduin heräämään aamulla varsin varhain antamaan Topille tulevaan tutkimukseen liittyvän lääkkeen (viikonlopun yli 8 tunnin välein, yht. 7 tablettia...), joten kaikenlaista on ehtinyt tekemään. Kävin hiihtämässä puolentoista tunnin lenkin ja sitten suihkun jälkeen kokkaamaan synttärilounasta meille + vanhemmilleni. Koska nyt on käsityörintamalla vähän hiljaista, laitanpa tässä pari reseptiä pitkästä aikaa.

Ruoaksi tein parsarisottoa. Siihen tarvitset

500g vihreää parsaa, 8 dl vettä, 2 salottisipulia, 2 valkosipun kynttä, oliiviöljyä, 3 dl risottoriisiä, 1 kasvisliemikuutio, 2 dl valkoviiniä, 1 rkl voita, 50g parmesaaniraastetta, mustapippuria, sitruunan kuori ja mehu.

Poista parsojen tyvestä puumainen osa ja kuori ne nupusta tyveen päin. Pilko parsat paloiksi. keitä kannen alla noin 6 minuuttia. Tarkista kypsyys. Nosta parsat siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.
Lisää parsojen keitinveteen kasvisliemikuutio, sitruunankuori ja -mehu.

Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota niitä hetki öljyssä kattilassa. Lisää riisi ja kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja jatka sekoittamista.

Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää kauhallinen kuumaa kasvislientä. Lisää lientä pienissä erissä koko ajan sekoittaen sitä mukaa, kun edellinen liemi on imeytynyt riisiin. Riisi on kypsää noin parinkymmenen minuutin kuluttua. Muista että riisi ei saa mennä aivan pehmeäksi!

Sekoita riisin joukkoon parmesaani. Lisää myös parsanpalat, voi ja ripaus mustapippuria. Pilko vielä pinnalle ruohosipulia ja lisää halutessasi pari lusikallista kapriksia. Tarjoa risotto esim. vihersalaatin kera.

Jälkkäriksi sitten vielä kirsikkajuustokakkua. Kakkua varten tarvitset

Pohjaan: 300g mantelimassaa, 3 rkl perunajauhoa, 2 kananmunaa
Täytteeseen: 4 liivatelehteä, 2-3 dl kirsikkahilloa tai herttakirsikoita, 400 g tuorejuustoa, 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Koristeluun tuoreita kirsikoita tai tummaa suklaata.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pilko mantelimassa tehosekoittimeen, lisää kananmunat ja perunajauho ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista pohjaa 175 asteisen uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Purista sitten vesi pois ja sulata liivatteet kattilassa. Lisää joukkoon pari lusikallista kirsikkahilloa ja sekoita. Sekoita kulhossa tuorejuusto ja loppu kirsikkahillo/herttakirsikat. Lisää liivate joukkoon ja kääntele sekaan myös vaahdoksi vatkattu vaniljakastike. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle, peitä kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia, mieluiten yön yli. Koristele kakku esim. tuoreilla kirsikoilla tai vuole tummasta suklaasta lastuja kakun pinnalle. Maiskis!

Kakku on kuvassa harmillisen pliisun näköinen, mutta tämä on oikeasti todella herkullista!

12 kommenttia:

  1. Hyvää syntympäpäivää!

    Toivottavasti Topilla on kaikki hyvin - paljon helliä silityksiä pojalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huopatossunen! Topi on saanut paljon hellyyttä. Vähän väsyneeltä hän vaikuttaa, mutta eiköhän tämä tästä.

      Poista
  2. Hyvää syntymäpäivää Krista!

    Mielenkiintoisia reseptejä, varastin ohjeet talteen.

    Peukutan kovasti, että ihanalla Topi-kissuudella olisi kaikki kuitenkin hyvin, vaikka kieltämättä kuulostaakin hieman huolestuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tikutin! "Varastettavaksi" olivat tarkoitettukin ;) Minä myös toivon, että kaikki on hyvin, on tuo poika meille niin kovin rakas. Huomenna sitten taas tutkaillaan.

      Poista
  3. Onnea kovasti Krista ja Topille kovasti tsemppiä, ettei mitään vakavampaa olisi.

    VastaaPoista
  4. Hyvää syntymäpäivää ja kiitos resepteistä. Tuo risotto varsinkin houkutteleekokeilemaan mitä pikimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Risotto onkin erinomaisen hyvää, eipä jäänyt eilenkään edes yhtä riisinjyvää =) Sitruunan suhteen voi olla vähän makuasia laittaako vain puolikkaan vai kokonaisen. Minä tykkään, että sitruuna saa maistua siinä reilusti, mutta se ei välttis ole kaikkien mieleen.

      Poista
  5. Onnea Krista! Toivottavasti Topi voi hyvin. Olet ollut melkoisen toimelias koko päivän. Ja mitkä sapuskat. Pidätkö ruoanlaitosta? Nuo ainakin kuulostaa aikasta hyviltä ja kakku on kauniskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä kyllä tykkään ruoanlaitosta. Mutta sillä tavalla, että siihen on kunnolla aikaa. Siksi yleensä kokkailen vain viikonloppuisin (ja tietysti, jos on muuten vapaata). Molempia eväitä voin kyllä suositella, ainakin meillä tykätään =) Kakkuunhan voi halutessaan tehdä vaikka keksipohjankin, minä teen tuosta mantelimassasta niin ei tule vehnää.

      Poista
  6. Synttärionnittelut eilisen johdosta! Toivottavasti Topilla olisi kaikki hyvin, odotellaan tuloksia.
    Reseptit toivat veden kielelle, meillä on vain makaronilaatikko uunissa odottamassa nuorta herraa päivän ekasta pelistä. Parsa on herkkuani, nappaanpa reseptin talteen, ja tuo kakku kyllä uppoaisi meillä koko jengiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tjorven! Makaronilaatikkohan on hyvää sapuskaa. Minun ei tule sitä koskaan tehtyä, kun pitäisi tehdä, kun ukkokulta on kasvissyöjä enkä viitsi itselleni tehdä. Varmaan viime kesänä viimeksi tein ruismakaronista lootan ja sitä sainkin sitten syödä hyvän aikaa.

      Poista