maanantai 21. tammikuuta 2013

Tilkkukuumetta

Tässä Operaatio Peitto&Sukan kuljetusasioiden järjestymistä odotellessani olen ryhtynyt jo kuumeisesti väsäämään peittoja. Kuumeisesti on hyvinkin oikea sana, sillä tilkkuja on todella tullut tehtyä ihan vimman vallassa. Välillä vähän fleksibaria, että ranne kestää ja taas menoksi =)  Eilen tein pientä inventaariota sillä silmällä, että jokos välillä ryhtyisin jotain peittoa kasaamaan.



Onhan noita jokunen reilun viikon aikana syntynyt =) Valkoiset löysin jemmasta, samoin kuin nuo Puro Metsästä tehdyt. Eilen virkkailin sitten lisää noita pinkkejä ja aloin niistä jo yhdistelemään peittoa. Vähän tarttis vielä siihenkin lisää.

Ukkoparka odottaa sukkiaan, kun iski tämä tilkkukuume kesken kaiken. Ukkokullan kaikki sukat alkaa olla parhaat päivänsä nähneitä ja lupasin parit sukat hänelle tehdä. Aloitinkin jo yhtä paria tekemään toissa viikolla ja sain toisen sukan valmiiksi ennen kuin tilkkoosi iski. Toivottavasti toivun tässä sen verran, että saan toisen sukan tehtyä. Voisi tehdä ranteelle ihan hyvää vaihtaa välillä puikkoihin, jotenkin tuo virkkaaminen käy ranteeseen ihan eri tavalla kuin neulominen.

No, mukavaa tätä viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Kivoja tilkkuja :) Tilkkujen teko on niin koukuttavaa, että niitä tekisi kunnes lanka loppuu.

    Noloa tunnustaa, mutta esikoinen oli partiokisoissa lainavillasukissa, kun omansa olivat liian pienet...

    VastaaPoista
  2. Tilkkukuume on täälläkin nousemassa pintaan, mutta vielä olen saanut hillittyä itseni :D

    VastaaPoista
  3. Tilkkuihin tosiaan voi jäädä koukkuun. Kauniita tilkkuja on syntynytkin. Ja on muuten totta että virkkaaminen käy ranteisiin. Välillä on pakko vaihtaa puikkoihin ettei harrastuksesta sentään rasitusvamma kehkeydy. Muistahan huiliakin välillä:)

    VastaaPoista
  4. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, eikä neulojan miehellä/lapsella sukkia ;)

    VastaaPoista