torstai 20. syyskuuta 2012

Pikkuapila

Uskokaa tai älkää, mutta tällä kertaa minulla on valmis neule esiteltäväksi. Tosin melko pieni sellainen, mutta kumminkin. Tässä se on:

 
Minun mielestäni tämä on älyttömän suloinen! Malli on Pikkuapila kirjasta "Kaikki lähti lapasesta". Lankana Dropsin Nepal, sitä kului noin 250g, 5mm puikot. Tämä olisi valmistunut ajat sitten, jo kesälomalla, mutta tuota valkoista lankaa menikin enemmän kuin ohjeen mukaan ja koska olin vain kerän varannut, työ jäi odottamaan lisälankaa. Sain puuttuvan langan sitten töihin palattuani työkaverilta, mutta tunikan viimeistely jäi kuitenkin tekemättä. Eilen illalla otin itseäni niskasta kiinni eikä hihojen neulomiseen ja lankojen päättelyyn mennyt lopulta kuin reilu puoli tuntia. Olisi tuon siis aiemminkin voinut loppuun saattaa... Tämä on KyJy #10 eli KyJyistä on nyt valmiina hulppeat 5/20.
 
Tämä pieni tunika matkustaa marraskuussa kanssamme Libanoniin lämmittämään jotakin pikku ihmistä.
 

4 kommenttia:

  1. Tooosiii kaunis.Ihan huisin soma. Ja nuo pikku vaatteet on niin herttaisia. Voi kun minäkin voisin noita herttaisuuksia jollekkin tehdä.

    VastaaPoista
  2. Violett Dunkles (SNY)21. syyskuuta 2012 klo 10.14

    Saa nähdä, mitä ensi kuu tuo tullessaan.

    VastaaPoista