lauantai 14. heinäkuuta 2012

Toppi tuntemattomalle eli KyJy #6

Kauan odotettu kesäloma alkoi vihdoin (tai no oikeastaan alkaa maanantaina)! Edessä siis ensin viikon lomareissu ja sitten kolme viikkoa puutarhapuuhia, pitkiä lenkkejä, paljon kokkaamista ja leipomista sekä armotonta neulomista. Siitä on minun lomani tehty, jos hyvin käy ;)

Loman alkamisen kunniaksi sain kuin sainkin toisen KyJy-työn valmiiksi ennen reissuun lähtöä. Vaan ihan ei mennyt putkeen tämä(kään) työ.

KyJy #6 on siis toppi BC Garnin Allinosta. Lankaa kului noin 280 grammaa. Lanka oli ihan mukava neuloa, mutta kun kostutin topin pingottamista varten, huomasin että märkänä siitä lähtee inhottavaa nöyhtää käsiin. Lisäksi siitä lähti väriä aika lailla. Malli löytyi Pitsit puikoille -kirjasta ja oli ihan hauska neuloa. Toppi neulotaan ylhäältä alas, yläosat tasona ja vartalo suljettuna neuleena. Puikkoina 3mm ja 3mm bambupyöröt.

Helmaan tuli tällainen pitsi, jota minä tosin lyhensin, koska en halunnut topista mekkoa.

Kauluksen tein vähän eri lailla kuin ohjeessa. Neuloin sen erikseen kaitaleena, jonka sitten ompelin kiinni toppiin. Ihan nätti, mutta vähän liian isoksi tuo pääntie jäi edelleen.

 
Kädentiet olivat mallissa mielestäni rumat, ihan vaan pari kerrosta aina oikeaa, ja kun kädentiet olivat melko isot, ajattelin  että niihin pitää jotain muuta kehittää. Käytin sitten samaa pitsineuletta kuin pääntiessä, mutta neuloin reunuksen suoraan kiinni kädentiehen. Lopputuloksena oli sitten tällaiset pienet röyhelöt. Ei ehkä kovin hyvä idea...

Itselleni tämän topin alunperin ajattelin, mutta pakko sanoa, että lopputulos ei ole lainkaan minun näköiseni. Varsinkin nuo hihansuun röyhelöt ovat todella ei-mulle. Ja kuinka ollakaan, toppi on vähän liian isokin. Tästä tuli siis toppi tuntemattomalle, toivottavasti sille löytyy joskus ottaja.

4 kommenttia:

  1. Kyllä topille varmasti käyttäjä löytyy. Kaunis turkoosi väri ja muutenkin nätti. Joskus mielikuva ei vastaa lopputulosta, minulle niin käy usein. Lieneekö vika kehnossa mielikuvituksessa, enpä tiedä. Mutta oikein hyvää lomareissua ja muutenkin kesälomaa.

    VastaaPoista
  2. Harmillista tuollainen nöyhtäävä ja väriä päästävä lanka. Minusta tuo on todella kaunis toppi, harmi ettei sovi sinulle.

    Oikein hyvää lomamatkaa ja rentouttavaa lomaa :)

    VastaaPoista
  3. Harmillista jos lopputulos ei miellytä. Väri olisi kuitenkin oikein kaunis. Täytyypä pitää mielessä että tuota lankaa kannattaa vältellä.

    Rentouttavaa lomaa! Nimim. Maanantaina töihin...

    VastaaPoista
  4. OI joi miten hyvältä näyttääkään toppi! Tuota lankaa olen hypistellyt useaan kertaan ja lopulta ostin just samaa lankaa ja ilmeisesti myös samaa väriä itselleni toppiin, niin että toppisi lanka on mielestäni UPEAA! Mallikin näyttää hyvältä. Itsellä on suunnitelmissa sellainen yksinkertainen malli, jossa olisi jotain pientä kivaa kuten sinun topissasi tuo helman pitsi. Ikävä kuulla, että lanka nöyhtää ja päästää väriä...

    VastaaPoista