tiistai 6. maaliskuuta 2012

Huopatossutehtaalla

Ei nyt kirjaimellisesti, mutta täällä blogissa on viime aikoina ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kolmen viikon sairastelu vei tehokkaasti mehut ja nyt on sitten töissä onkin kiirettä piisannut, kun tuli oltua sieltäkin pois. Tai siis täältä, töissähän minä tätä kirjoitan ;)  Kotikone huollettiin vähän aikaa sitten ja se toimikin pari viikkoa oikein mainiosti, mutta on nyt sitten taas tiltissä.

Neulerintamallakaan ei ole ihmeitä tapahtunut. Olen tikutellut Vironvillasta hametta, jatkanut pätkän takkia, tehnyt sukkaa saamatta valmiiksi ja virkkaillut neliöitä ikuisuusprojektiini. Ja ikään kuin keskeneräisenä nurkissa pyörivissä UFOissa ei olisi riittänyt tekemistä, päätin aloittaa vielä tämän kauden viimeisen talvisemman neuleen.

Yhden vauvan takin olen sentään saanut aikaiseksi Libanoniin.


Kuva on niin onneton, että hävettää, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Malli ja lanka ovat Garnstudion. Ohje oli Merino Extra Finelle, mutta minä käytin Drops Limaa, kun sitä sattui kaapissa olemaan (siis sattui tosiaan, kukahan senkin langan oli ostanut). Aika simppeli malli, mutta tuo pintaneule tekee nutusta mielestäni kivan elävän. Takki neulotaan siten, että ensin neulotaan etukappaleet. Hihat levennetään suoraan etukappaleesta ja kavennetaan sitten takakappaleesta niin, että niitä ei tarvitse erikseen kiinnittää. Etukappaleiden väliin luodaan sitten silmukat takakappaleen pääntietä varten ja yhdistetään takakappale neulotaan sitten suoraan siitä eli myöskään olkasaumoja ei tule. Vähän epämääräinen selostus, mutta ymmärrätte varmaan =) Lankaa nuttuun kului pari sataa grammaa, koko on 12-18kk vanhalle.

Tällaista tällä kertaa. Lopuksi Topi näyttää mallia siitä, miten rentoutua kevättä odotellessa


10 kommenttia:

  1. Sievä jakku :) Kyllä niitä valmiitakin sitten tulee yhtäkkiä kun on riittävästi keskeneräisiä joita valmistaa.

    Ei Huopatossusen tehtaalla ainakaan ole hiljaista vaikkei valmista synnykään :D Menosta ja meninigistä pitävät huolen jälkikasvu ja nelijalkaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vai ei Huopatossusen tehtaalla ole hiljaista =) Hyvähän se on, että elämää löytyy.

      Poista
  2. Kaunis jakku, kiva pinta jakussa:) Kissat ne osaa ottaa rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neule-Kirppu! Joskus kyllä tulee mieleen, että voi kun olisi kissa. Osaisi tosiaan ottaa rennosti. Tosin itselle tulisi varmaan aika pitkäksi, jos vaan vaihtaisi nukkumapaikkaa kaiken päivää, välillä vähän söisi ja leikkisi =)

      Poista
  3. Kissa on kyllä tosi rentona ;D;D *katsoo taakseen ja näkee toisen samanlaisen*
    Kuulosti tosi mukavalta tuo takin ohje, lastenvaatteissa on aina paljon mukavampaa kun ei tule saumoja.
    Ja se on sitten sinun syysi että meikäkin otti vielä villalangan puikoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä oon ihan syytön kaikkeen! (räpyttää silmiään viattomana) Ihan on jokaisen omalla vastuulla, mitä sinne puikoillensa ottaa.

      Poista
  4. ...ja otsikon perusteella odotin näkeväni täällä huopatossuja :DDD

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen vauvan takki :) Ja Topi on ihana kun osaa ottaa niin rennosti <3

    VastaaPoista
  6. Rapsutuksia kisulille. Ihan on ku meidän Missukka joskus. Missukkaa luultiin tytöksi, mutta siitä tulikin kolli.

    VastaaPoista