torstai 9. helmikuuta 2012

Vironvillainen slipari


Tänä aamuna saikin taas vetää villaa ylle mittarin näyttäessä -16 astetta. Näin talvisin sitä tuntee aina harrastuksensa hyödyllisyyden, kun saa pukeutua omiin tuotoksiinsa ja ukkokultakin valitsee kaapista tyytyväisenä eukkonsa neuloman paidan päälle, "kun se on niin lämmin".

UWA on edennyt aika mukavasti. UWAsta olen kertonutkin tuolla Tempaukset -sivulla, mutta kyse on siis Novitan Neulomon tempauksesta, jossa neulotaan 12 työtä uudenvuoden aaton ja vappuaaton välillä. Itselläni on nyt 8/12 valmiina ja aikaahan tässä on vielä runsain mitoin. Maltoin kerrankin ilmeisesti ottaa tempaukseen riittävän pieniä töitä. Viimeisin valmistunut työ on tämä slipari Vironvillasta.


Pahoittelen hieman onnetonta kuvaa. Uuden kameran lisäksi tarvitsisin uuden kuvaajan. En millään saa ukkokultaa ymmärtämään, minkälaisia kuvien pitäisi mielestäni olla. Liivin ohje löytyy Käsityö 3/2010 -lehdestä (virolainen lehti, mutta siis suomeksi julkaistu). Langasta en enää muista onko Aade Longia vai Evillaa, mutta 8/2 paksuista lankaa ja sitä kului 3,5 mm puikoilla n. 120g. Liivi olisi saanut olla ehkä aavistuksen pidempi. Ohjeesta poiketen en tehnyt alareunaan ainaoikeaa vaan muutaman kerroksen 4o, 4n -joustinta. Myös pääntiestä tein vähän pienemmän kuin ohjeessa. Liivi neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Ihan kiva malli ja kun tuota Vironvillaa on nurkkiin siunaantunut, saatan joskus tehdä toisenkin. Tosin en ole varma jääkö tämä itselle, kun taidan olla liivissä kuin nakki liian pienessä kuoressa.

Blogikissa Topi lähettää myös terveisensä. Talvipakkasilla ei ulkoilu maistu ja niinpä aikaa vietetään joko henkilökunnan sylissä, leluhiiriä paiskoen tai omassa pikku pesässä. Tässä menossa iltapesu:

11 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille! Olenkin odotellut josko laittaisit blogin tänne Neulomon ulkopuolelle. Kiva kuva Topista ja kaunis neulepusero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisulit! No pitkään kyllä tätä mietin. Katsotaan kuinka tässä käy =)

      Poista
  2. Onnea uudelle blogillesi:)Piipahdin "kyläilemään" kun huomasin Neulomon puolella, että olet aloittanut uuden blogin:) Ihanat kuvat Topista:) Kaunis on tekemäsi liivi,ihanat värit, on varmasti myös lämmin:) Lupsakkata talvipäivää sinulle ja rapsutuksia Topille! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja kommentista, Näpertelijä! Eikös sitä sanota, että kaikkea pitää kokeilla, joten kokeillaan nyt sitten tällaista kaksoiselämääkin ;)

      Poista
  3. Kaunis slipari, ja meillä asustaa ihan samannäköinen kissus, rapsutuksia sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sade! Rapsutukset viedään perille illan suussa =)

      Poista
  4. Upea liivi. Ja onnea uudelle blogille, tätä onkin paljon helpompi seurata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Dru! Vielä kun oppis kunnolla käyttämään tätä Bloggeria, niin elämä helpottuu.

      Poista
  5. Kaunis liivi :) Onnea toivottelen minäkin blogillesi, tätä on tosiaan helpompi seurata kun Novitan blogía.
    Ihanaa viikkoa sinulle muru <3

    VastaaPoista
  6. Violett Dunkles (SNYsi)19. elokuuta 2012 klo 23.21

    Please, scratch that beautiful fur for me. I wish I had a cat, but I'm allergic, so I can't have but porcelaine cats. I've also seen quite young kittens, when a female cat we had once had 4 kittens. They were beautiful!

    VastaaPoista