sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Takin paikka

Ensiksi lämmin kiitos vielä kaikille osanotostanne suuressa surussamme. Viikko on kulunut hiljaiselon merkeissä. Neulominenkaan ei oikein ole maistunut eikä oikein mikään muukaan, mutta pikku hiljaa tästä tepsutetaan eteenpäin, päivä kerrallaan. Topi jätti meidät vasta viisi päivää sitten, mutta jotenkin tuntuu siltä, kuin siitä olisi pieni ikuisuus.

Hautasimme Topin silloin tiistaina omaan pihaan, kirsikkapuun alle.


En ollut koskaan aikaisemmin huomannut, miten aurinko paistaa tuollekin puolen pihaa. Aurinko hellii Topin nukkumapaikkaa ihan aamusta aina 3:n asti iltapäivällä. Keräsin pihapiiristä kiviä, joilla kehystin haudan. Tänä kesänä kaunistuksena saa olla kolme pientä verenpisaraa ja tietenkin mirrinminttu, jota Topi rakasti.

Ukkokulta sanoo, että tämä on takin paikka. Topi itse on jossakin aivan muualla (meidän sydämissämme tietysti aina) ja tässä paikassa lepää hänen "takkinsa". Minusta se on oikeastaan aika hyvin sanottu.

Muoks. Tässä arkistoja pöyhiessä törmäsin sattumalta parin vuoden takaiseen postaukseeni, jossa kerroin Topin kesästä. Tällaisena tahdon hänet muistaa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Pieni, suuri kissa on poissa

Tätä postausta ei ole helppo kirjoittaa. Viimeiset 7 vuotta meidän elämämme on pyörinyt pienen, punavalkoisen kissan ympärillä. Näin Topin kuvan aikoinaan eläinsuojelukeskus Onnentassun sivuilla ja tiesin heti, että tuossa on meidän kissamme. Kaksi viikkoa kärtin ukkokullalta, että lähtisimme katsomaan kissaa ja viimein hän suostui. Eräänä torstaina sitten hyppäsimme junaan kohti Riihimäkeä ja menimme katsomaan Topia. Hän hyppäsi heti koppinsa hyllyltä alas ja tuli odottavan näköisenä lasiovelle. Minä avasin oven ja Topi tuli haistelemaan ja rapsuteltavaksi. Puolisen tuntia myöhemmin lähdimme Topin kanssa kotiin keskukselta. Topi oli tuolloin jo arviolta 10-vuotias. Tarkkaa ikää ei tiedetty, koska hän oli löytynyt lähes kuoliaaksi nälkiintyneenä jostakin metsiköstä. Keskus oli hoitanut hänet takaisin kuntoon, siellä hän olikin odottanut meitä melkein vuoden.

Topi asettui taloksi melkeinpä samoin tein. Ensimmäinen ilta kului sohvan tai sängyn alla, mutta jo yöllä hän hiippaili paikkoja tutkimassa meidän "nukkuessamme". Seuraavana iltana Topi jo hyppäsi sänkyyn nukkumaan kanssamme ja siitä lähtien pikku mies nukkuikin minun vatsani päällä tai jalkopäässä aina toissa yöhön asti.

Jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä Topin meille tultua (noin kuukausi siitä), selvisi että Topilla oli jonkinlainen sydänvika. Selvittääksemme asiaa tarkemmin menimme jonkin ajan kuluttua toiseen lääkäriin, ihan kissaklinikalle. Topilla todettiin hypertrofinen kardiomyopatia eli sydänlihaksen paksuuntuminen. Hän sai siihen lääkkeet ja lääkityksen aloittamisen jälkeen poika piristyikin huomattavasti ja alkoi syödäkin reippaammin.

Viime vuonna pikkuisella todettiin sitten kilpirauhasen liikatoiminta, siihenkin saatiin lääkkeet ja arvot kohdilleen. Sydänvika oli valitettavasti pahentunut, mutta lisää lääkkeitä (ja stressiä niiden syöttäjälle) ja poika vaikutti hyvävointiselta.

Viimeisin viikon aikana Topi oli varsin reipas, söi hurjan hyvällä halulla, kierteli pihapiirissä, otti aurinkoa ja illan tullen asettui paikalleen syliin loikoilemaan. Maanantaina Topi ilmeisesti kävi hyvästelemässä vanhempieni talon. Hän kiersi jokaisen huoneen tarkasti, kävi sekä isän että äidin rapsutettavana ja vietti hyvän aikaa nenäkkäin vanhempieni kissan kanssa. Illalla hän loikoili ukkokullan rinnan päällä sohvalla ja napitti suoraan silmiin.

Eilen aamulla poika tapansa mukaan tuli "suukottamaan" minun naamaani, niin kuin hän usein teki. "Nouse mamma jo, mulla on nälkä!" Hetken hän istui vieressäni ennen kuin hyppäsi sängystä alas ja minä sitten perässä ylös. Aamupalaksi meni melkein kokonainen seipala ja päälle vielä vähän pussiruokaa, nälkä oli! Viimeiset kyhnäykset ja minä lähdin töihin. Kahden tunnin päästä äitini soitti (ukkokulta ei pystynyt), että Topi on poissa. Ukkokulta oli päästänyt pienen ulos herättyään ja hetken Topi istuikin terassilla. Sitten hän hyppäsi tuolilta alas ja ukkokulta vaistosi, että nyt on jotain vinossa. Hän juoksi soittamaan vanhempieni ovikelloa, josko saisi kuljettajan sieltä. Vanhempani tulivat ja äiti kantoi Topin sisälle. Ukkokulta meni toiseen huoneeseen soittamaan peruakseen työkeikkansa ja sillä välin Topi oli käynyt ensin istumaan olohuoneessa, sitten käynyt makuulle ikään kuin nukkuakseen ja sitten hän oli poissa. Kaikki kävi hyvin nopeasti, isäni istui vieressä. Uskon ja toivon, ettei pieni kärsinyt, koska kaikki oli niin nopeaa. Sydän varmasti pysähtyi.




Pieni, suuri kissa täytti koko talon ja elämämme. Talo on suunnattoman hiljainen ja tyhjä ilman tätä tassuttelijaa.  Kiitos Topi, että saimme pitää sinua luonamme ja rakastaa sinua.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Aamiaisherkku

Neljännen KyJy-työn kanssa kävi klassinen. Siis se Tennessee-palmikkopusero, josta olen maininnut, jota en kuitenkaan neulo Tennesseestä. Ohje on Tennesseelle (ja siksi kai olen koko ajan höpissyt Tennesseestä), mutta itse teen puseron Dropsin Muscatista. Joka loppui eilen kesken päästyäni etukappaleen kädenteihin. Ei kun Tapiolle tilausta menemään.

Koska KyJyt eivät ole edenneet, kiusaan teillä reseptillä, joka omituisuudestaan huolimatta osoittautui järjettömän herkulliseksi. Tällaisiin kikherneresepteihin olen törmännyt useampaankin, mutten ole yhtään vielä uskaltanut itse tehdä. Nyt päätin viikonloppuna kokeilla jotain sävellystä. Mallia otin Kissoja ja kasvisruokaa -blogin gluteenittomista aamiaisruuduista.

Nimesin tämän aamiaisherkuksi, mutta lauantaina kun tämän illalla väsäsin, tätä kyllä upposi 4 palaa ihan lämpimänä välipalana =)

Elikkäs:

1prk käyttövalmiita kikherneitä (itselläni sattui olemaan Pirkkaa)
1 iso, kypsä banaani
6 kivetöntä taatelia
3dl makeuttamatonta mantelijuomaa (varmasti myös soija- tai kauramaito toimii)
3rkl auringonkukkaöljyä/rypsiöljyä
1rkl Urtekramin Choco crunch maapähkinävoita (ei varmaan välttämätön)
2 dl mantelijauhoa
3dl kaurahiutaleita (itselläni Provenan isoja gluteenittomia)
0,5dl chia-siemeniä
0,5dl raakakaakaonibsejä
0,5dl kuivattuja karpaloita
0,5dl rusinoita
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
0,5tl vaniljajauhetta

Valuta kikherneet huolellisesti. Kippaa kikherneet, pilkottu banaani, taatelit, mantelijuoma, öljy (ja maapähkinvoi) blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja yhdistä seokset.
Maista taikinaa ja jos kaipaat siihen lisää makeuttaa, lisää esim. agavesiirappia tai juoksevaa hunajaa ja pyöräytä vielä hetki. Tässä vaiheessa taikinassa voi vielä maistua se kikherneiden maku aika selvästi, mutta älä huoli =)

Levitä taikina pieneen uunivuokaan/ pienelle uunipellille ja paista 175 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on hieman ruskistunut. Anna hiukan jäähtyä ja leikkaa paloiksi. Tämä on hyvää ihan tällaisenaan tai esim. rahka/jogurttinokareen ja tuoreiden marjojen kanssa.


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Aleena

En sitten saanutkaan aiemmin viikolla aikaiseksi kuvata ja postata tätä kolmatta valmistunutta KyJyä. Tai no, kuvattua kyllä sain, mutten postattua.

Kolmantena KyJynä siis valmistui Aleena-mekko Novitan Kasteesta.

 
Koko on niinkin valtaisa kuin 70 cm, lankaa kului about 150 grammaa 3,5 mm puikoilla.
 
Tämä pikku ihmisten vaatteiden neulominen on ollut varsin erinomainen taktiikka tähän alkuun niin jotain on valmistunutkin. Seuraavaa valmistujaa saakin sitten odotella... puikoilla palmikkopusero Tennesseestä ja valmiina noin 20cm takakappaletta. Viikolla ei oikein ehtinyt neulomaan, kun piti taas kykkiä töissä niin pitkiä päiviä. Tänään oli tarkoitus puseroa edistää, mutta kuinkas on käynyt: aamulenkki 6:n jälkeen, aamupala, vähän siivoskelua, kahvakuula, kukkapenkkien perkuuta, lounas, lisää pihalla norkoilua, ai jaa, kello onkin jo 6. Josko nyt sitten loppu illan edes neuloisi.
 
Mainiota viikonlopun jatketta itse kullekin, toivottavasti teillä päin on yhtä loistava sää kuin täällä meillä, pitkästä aikaa!