lauantai 1. kesäkuuta 2013

Järki meni

Nyt on sitten kai loppukin järki lähtenyt meikäläiseltä. Ilmoittauduin nimittäin viime metreillä mukaan Kesäyön hullutukseen. Ei todellakaan ollut mitään aikomusta, mutta en nyt sitten vain voinut vastustaa. Ehkä ajattelin (?) asian niin, että saan tästä hulluudesta jotain vastapainoa edessä olevalle työrumballe. Tämä kesäkuu tulee nimittäin olemaan töissä todella tiukka. En sitten toisaalta tiedä, miten aikaa riittää töiden ja juoksentelun ohella neulomiseen, mutta heinäkuun lopussa sitten nähdään, kuinka monta UFOa tämä tempaus jättää jälkeensä.

KYHin aloituspäivä oli siis tänään ja tottahan minäkin vetäisin jo ensimmäinen työn puikoille. Aamupäivä meni siivotessa, silittäessä ja vähän treenatessa, mutta ruoan jälkeen sitten otin tukevan asennon terassilla ja lähdin tikuttamaan jakkua muinaisesta Novitan Malibu-langasta. Taisin pikkasen riehaantua sillä nyt on jo valmiina takakappale ja toinen etukappalekin on jo kädentiellä.

 
Onpa onneton kuva, sininen neule sinisellä taustalla ja vielä ylivalottunut. No, näkee kai tuosta jotain. Malibu on kyllä varsin nopsasti neulottavaa lankaa, kun saa vitosen puikoilla pistellä menemään. Joten tämä varmaan ainakin valmistuu tempauksen aikana ;) Huomenna ajattelin aloittaa sukat. En ihan ehkä yritä 22 takkia tällä kertaa...
 
Ihanan lämmin päivä on tänään ollut ja lisää kesäisiä päiviä taitaa olla luvattu. Kissuudet ovat näillä keleillä aika veteliä. Syöminen ja nukkuminen ottaa koville.
 
"Oliko sulla jotain asiaakin vai miksi häiritset?"

 
Ihanaista viikonloppua kaikille!
 
 

7 kommenttia:

  1. Melkoista vauhtia olet pitänyt neulomisessa :)

    Silityksiä suloiselle Topille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sattui kerrankin olevinaan olemaan aikaa =) Tai olin mielestäni ansainnut tuon neulontavimmani.

      Poista
  2. Tsemppiä kesäyön hullutukseen :).
    Oletpa sinä neulonut nopsasti, olkoon vaan vitosen puikot!
    Huh, onneksi itse missasin KYHiin ilmoittautumisen, vältyin kiireiden lisääntymiseltä :D

    Nautiskelkaamme kesästä, ihanaista viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tikutin! Niin no, eihän tässä mitään järkeä ole osallistua, kun kiirettä ja stressiä pukkaa muutenkin. Mutta ehkä juuri siksi päätin lähteä mukaan. Ja tässä mennään löysin rantein, valmistuu mikä valmistuu. Ainakin tuo yksi jakku varmaan valmistuu ;) Aurinkoisia päiviä sinulle!

      Poista
  3. Reipasta tempaus henkeä Kesäyön hullutukseen. Kisulle hyvää kesää.

    VastaaPoista
  4. Oi, sinä lähdit mukaan :) jälki-ilmottautuminen taitaa olla tänään keskiyöllä ja vieläkin houkuttaa mutta ehkä tyydyn varjokyhyilemään. Kiirettä ja ressiä täälläkin päin ihan riittämiin muutenkin. Onnea sinulle kuitenkin. Ensimmäinen työ on jo hyvällä mallilla:)

    VastaaPoista